— No Pekka, oletko valmis nyt kauppoihin? Lapset kulkevat täällä ja lakastuvat ja aika kuluu hukkaan.
Pekka silmäili tietä pitkin pohjoiseen päin ikäänkuin odotellen sieltä vastausta.
— Viipynet kai täällä iltapäivään, saadaan sitten puhella tarkemmin.
— Ehkä et saa summaa kokoon. Se olisi vahinko, sillä moni muu on kysellyt tyttöä.
— Minäkö kokoon! Sepäs nyt! Ei minun tavarani niin valeen ruostu ja vaikken rikastukaan katovuosista, niin enpä juuri köyhdykkään. Ainahan niitä tuloja on.
— No, koska niin on, niin ole hyvä ja lyö lautaan, minun pitäisi ehtiä kotiin päivälliselle.
Pekka kävi levottomaksi.
— Iltapuoleen, vastasi hän tyyneesti. Kun kerran on näin kauan odotettu, niin voidaan vielä hetkeksi tyyntyä, eihän sullakaan toki hengen hätä liene.
Samassa kuului kavioiden kopsetta pohjoisesta päin. Sieltä ratsasti renki ilman härkiä, siis rahat ovat tuossa. Pekalla mieli riemastui ja hän virkkoi:
— Vaan jos olet pulassa, veli, niin voinhan antaa vaikka paikalla.