PORVARI. Pyhällä kielellä sen tulee olla, muutenhan kuka hyvänsä voisi messun lukea.
OLAVI. Niin, siihen juuri on päästävä. Kukin itsekseen ja Jumalan kanssa.
KANSA. Luther! Hän on Luther! Antikristus!
PORVARI. Vai niin, mestari Olavi. Te, joka olette niin nuori ja lämmin, teihinkin on tarttunut rutto tuosta saksalaisesta perkeleestä. Minä olen jo vanha mies, minä olen nähnyt maailman menoa ja minä tarkoitan teidän parastanne: kääntykää siltä tieltä niin kauan kuin olette nuori. — Tehkää nyt mitä pyydämme ja lukekaa vanha messu!
OLAVI. En! Se narripeli on nyt lopussa. — Hengessä ja totuudessa tulee teidän rukoilla eikä sanoin, joita te ette ymmärrä.
PORVARI. Ettekö usko, nuori ystäväni, että meidän Herramme ymmärtää latinaa?
GERDT. Mutta ruotsia hän ei vähääkään ymmärrä!
PORVARI. Mestari Olavi! annatteko kansan näin lähteä luotanne ilman virvoituksen sanaa — ettekö näe miten he kaipaavat Jumalaansa. Uhratkaa oma syntinen tahtonne, ja älkää antako kansan hajaantua niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta!
OLAVI. Te sanotte minun tahtoani syntiseksi?
PORVARI. Te olette kova!