GERDT (Olaville ja Laurille). Nyt on myöhäistä peräytyä!
OLAVI. Mitä tahdot, Gerdt, puhu suusi puhtaaksi!
GERDT (ottaa esiin erään kirjan). Teidän molempien, jumalanpalvelijain, eteen astuu nyt kansa ripittääkseen itsensä. Tunnustatteko valanne?
OLAVI ja LAURI. Me olemme vannoneet!
GERDT. Tämä kirja on minun hiljaisen työni tulos! Sen jokaisella sivulla luette tuhansien valitushuudot ja huokaukset, tuhansien, jotka olivat kyllin sokeita uskoakseen Jumalan tahdoksi sen, että heidän tulee kärsiä yhden sortoa, jotka pitivät velvollisuutenaan alistua ilman vapautuksen toivoa. —
OLAVI (lukee). "Olette kuuleva valituksia Norrlannin takamailta aina Juutin salmeen saakka — kirkon pirstaleista rakentaa aateli uusia linnoja itselleen ja uusia vankiloita kansalle — olette lukeva miten kuningas myy rahasta lakia ja oikeutta, kun hän jättää murhamiehet rankaisematta, kunhan he pakenevat suolakeittimöihin; olette näkevä miten hän käyttää hyväkseen pahettakin, salliessaan porttojen maksaa veroa elinkeinostaan; itse kalatkin joissa, itse merivedenkin hän on laskenut verolliseksi; mutta siitä on tuleva nyt loppu, kansan silmät ovat auenneet, sen mielissä käy ja kuohuu, kohta suistetaan sortajat ja vapaus koittaa!"
OLAVI. Kuka on tehnyt tämän kirjan?
GERDT. Kansa! Ne ovat kansanlauluja; katsos, tämmöistä lauletaan ikeen alla! Minä olen kiertänyt kaupunkeja ja kyliä; olen kysellyt heiltä: oletteko onnellisia, tyytyväisiä? Tässä ovat vastaukset! Olen pitänyt käräjiä! Tässä ovat päätökset! Uskotteko että miljoonat tahdot pystyvät voittamaan yhden? Luuletteko että Jumala on lahjoittanut tämän maan ihmissieluineen päivineen yhdelle ainoalle mielivaltaisesti käytettäväksi, vai eikö ole luonnollisempaa että yhden tulee tehdä mitä kaikki tahtovat?
Ette vastaa! Hyvä, te vapisette sitä ajatusta että loppu on tulossa! Kuulkaa siis minun rippini! Huomenna kuolee sortaja ja te olette kaikki vapaat!
OLAVI ja LAURI. Mitä sanot?