Mutta uusia selkkauksia uhkasi syntyä. Lassi näki, että asiat alkoivat sotkeutua, mutta niiden selvittäminen ei ollut mahdollinen; täytyi vain antaa kaiken mennä niinkuin meni.
Parin vuoden kuluttua, kun oli lakkaamatta riidelty ja säädetty lakeja aitausvelvollisuuksista, vesistöistä, joita jotkut olivat sulkeneet myllyillä, niin että toisten kalastus oli mennyt pilalle, tienteosta toisen maalle, kun toinen ei voinut päästä omalle alueelleen ajamatta naapurin maan kautta, ja muusta sellaisesta, sattui eräänä päivänä, että muuan talokas eli talonpoika, kuten nyttemmin nimitettiin niitä, jotka olivat asettuneet asumaan peltojen ja laidunmaiden laiteille, aivan äkkiä kuoli. Hän jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tytärtä. Kukin näistä tahtoi talon, mutta se ei voinut jaettuna elättää kaikkia, ja Lassi tahtoi ennemmin yhden talollisen kuin kuusi mökkiläistä ja siksi hänen täytyi vetää esiin vanha Perintökaari, jonka mukaan vanhin poika tuomittiin pitämään taloa ja elättämään äitiä. Muut siskokset saivat lähteä maailmalle palvelusta hakemaan. Tämä seikka sai toiset talonpojat varovaisemmiksi lasten hankkimiseen nähden, ja sittemmin oli harvinaista, että talonpojalla oli enemmän kuin kaksi lasta, sillä kukaan ei tahtonut lapsistaan palkollisia. Mutta nyt alkoi niistä, jotka jo olivat syntyneet ja joille ei riittänyt maata, muodostua tyytymättömien luokka. He olivat sangen vaarallisia, sillä kun heillä ei ollut mitään menetettävää, niin he eivät pelänneet mitään. He läksivät metsiin, koska eivät käsittäneet miksi heidän pitäisi raataa toisten hyväksi, jotka anastivat heidän työnsä hedelmät. Lassi sulkeutui papin kanssa moneksi päiväksi huoneeseensa ja koetti keksiä syytä, jonka nojalla toisten pitäisi tehdä työtä ja toisten syödä, mutta eivät he semmoista löytäneet.
Mutta kun nyt maata ei saanut lohkoa, sattui joskus hyvinä vuosina tulemaan niin runsas sato, että syntyi ylijäämä ja talonpojalla oli jotakin lajia enemmän kuin hän saattoi syödä. Silloin hän keksi vaihtaa toisilta sitä, mitä heillä oli yli tarpeen, ja pian tiedettiin tarkalleen, mihin aikoihin ja missä sai tavata niitä, joilla oli jotakin vaihdettavaa. Markkinapaikoilla kohdattiin, ja sinne tulivat metsästäjät turkiksineen, suoloineen, kaloineen ja riistoineen ja vaihtoivat niitä viljaan, juustoon, voihin ja karjaan. Vaihdon helpottamiseksi älyttiin ruveta käyttämään sinkkilevyjä, jotka leimattiin numeroilla ja kävivät vaihtovälineenä. Mutta kun tällä tavoin alkoi kertyä rikkauksia, tuli osatonten ja perinnötönten kateus niin suureksi, että he ryhtyivät rosvoamaan ja ryöstämään.
Näin oli yhteiskunta joutunut suureen vaaraan, ja Lassin täytyi pestata seisova sotajoukko noista tyytymättömistä, joten entinen sotaväki yhä lisääntyi ja uusia veroja täytyi määrätä. Talonpojat maksoivat mielellään veroa, kunhan olivat turvassa. Mutta nuo heittiöt, jotka asuivat vasta-rakennetussa tornissa, söivät, joivat, soittivat ja tanssivat. Tehtävää ei heillä ollut mitään, ja niin he saivat sen käsityksen, että olivat parempia kuin maantonkijat. He olivat tavoiltaan raakoja eivätkä piitanneet Lassista mitään. He kuljeksivat teillä ja poluilla ja rosvoilivat vaihtajia, kun nämä palasivat markkinoilta.
Kauan kuului hiljaista nurinaa talonpoikain taholta, joilla ei ollut halua ylläpitää sortajia. Kuolemanrangaistus ei pelottanut ketään, sillä kaikki uskoivat kuoltuaan pääsevänsä takaisin Onnellisten saareen ja menivät kuolemaan kuin pitoihin ikään. Lassin oli siis pakko keksiä jotakin, mikä tekisi kuoleman kammottavaksi. Eikä hänen kauan tarvinnutkaan etsiä.
Ufka, eli entinen pastori Axonius, joka oli vaipunut jonkinlaiseen nautamaiseen horrostilaan, herätettiin taas ja lähetettiin maailmaan saarnaamaan valtiollista eli helvettiuskontoa. Tämän kauniin opin pääkohdat olivat seuraavat: Kaikki ihmiset, jotka eivät ole saaneet maata, ovat heittiöitä. Jumala on luonut heidät, mutta he olivat tottelemattomia, ja tottelemattomuus esivaltaa kohtaan on synneistä suurin; senvuoksi kaikki, joilla ei ollut maata ja jotka eivät mielineet tehdä työtä toisille, tulivatkin kuoltuansa joutumaan helvettiin, missä heitä elävältä paistetaan iankaikkisesta iankaikkiseen. Tämä järjettömyys ei aluksi tehnyt mitään vaikutusta ihmisten eksyttämättömiin mieliin, mutta tottumuksen voima on suuri, ja vähitellen Ufkan onnistui maalatuilla tauluilla saada naiset kuolemanpelon valtaan. Tämä oli ensi askel. Mutta soturit tekivät papista pilaa ja olivat parantumattomia. Lopuksi täytyi Lassin käyttää heitä kohtaan toista keinoa. Hän lahjoi heidät.
Maa jaettiin lääneihin, joihin kuhunkin pantiin soturi päämieheksi. Nyt kävi jotakuinkin pitäminen talonpoikia kurissa, sillä jokaisella lääninherralla oli torni ja linnaväki. Mutta nämä päämiehet sortivat suunnattomasti talonpoikia ja keksivät myöskin ottaa veroa jokaiselta kauppiaalta, joka kulki heidän alueensa kautta. Tätä veroa nimitettiin tulliksi ja sen tarkoitukseksi ilmoitettiin kaupan suojeleminen (nimittäin "suojelijoiden" rosvousta vastaan).
Niin kulki kehitys "eteenpäin".
Lassi oli nainut ja saanut lapsia. Hänen menonsa kasvoivat ja hänen täytyi ottaa uusia veroja. Mutta silloin talonpojat valittivat. Heillä oli itsellään niin monta lasta elätettävänä, sanoivat he, etteivät tahtoneet elättää muiden omia; ja pojat ja tytöt tekivät lapsia minkä ennättivät. Lassi katsoi olevansa pakotettu antamaan uuden säännöksen, jossa ankaran rangaistuksen uhalla kiellettiin jokaista, jolla ei ollut maata eikä omaisuutta, tekemästä lapsia. Ja jotta kävisi tyystin valvominen niitä, jotka synnyttivät lapsia, velvoitettiin naimisiin aikovat ilmoittautumaan Ufkalle, ja hänen tuli ensin muokata heitä helvettiopilla, jonka kautta jokaisen mieskuntoisen nuorukaisen ja naimaikäisen tytön täytyi vannoa vala. Vanhemmat valittivat ja vaikeroivat, mutta siitä ei ollut apua, sillä sotavoima ratkaisi nyttemmin kaikki omantunnonkysymykset ensi ja viime kädessä. Lisäksi tuli eräs toinen seikka.
Naiset, jotka olivat lastensa vuoksi asettuneet miesten suojelukseen, olivat siten joutuneet sellaiseen riippuvaisuuteen, joka läheni palvelijan asemaa. Vaimo teki kotona kaikki pikku askareet, ja sisaret, jotka olivat perinnöttömiä, palvelivat veljiä. Mutta kun jokainen talollisenpoika, joka tahtoi naida, pelkäsi menojen lisääntymisen tähden joutuvansa huonoihin oloihin, niin tytöt olivat jäädä naimattomiksi. Vanhemmat keksivät silloin antaa heille huomenlahjan ja lopuksi puolen perintöoikeutta. Ne, joilla oli suuri perintö, pääsivät senvuoksi helpommin naimisiin kuin ne, joilla oli pieni. Näin pysyivät maanomistajat koossa maattomia vastaan, ja siten syntyi maa-aateli raa'an väkivallan eli varasaatelin rinnalle, mutta sen alapuolelle.