Ihanteellisimmaksi muodostui elämä kuitenkin kaupungeissa. Kuninkaankaupungissa asui kolmesataatuhatta ihmistä paikalla, joka ei ollut kuin jonkun tynnyrinalan laajuinen. Nähdessään tämän kivihaudan, joka oli asukkaiden ylpeys, saattoi heti laskea, montako kuormallista törkyä sen alla oli, sillä kaupunkia ei puhdistettu joka päivä.
Siitä nousi löyhkä, jota kaupunkilaiset eivät huomanneet, mutta joka synnytti tauteja. Näitä edisti suuresti myös ihanteellinen rakennustapa. Sen sijaan että talot olisi asetettu penkereittäin päivää vasten, rakennettiin ne pitkiin riveihin, joiden välissä kulki kujat niin kapeat, että aniharvat asukkaista saivat valoa huoneisiinsa. Samoin kuin eräissä kansoissa, jotka asuvat laaksoissa korkeiden vuorten välissä, syntyi täälläkin tauti nimeltä kretinismi, joka muuttaa aivojen toiminnan ja tekee tylsämielisyyden periytyväksi.
Kaupunkilaiset tulivatkin niin tylsiksi, ettei talonpoika ymmärtänyt heidän puhettaan. He olivat myös saaneet kaikki käsitteensä niin hämmennyksiin, että ne, joilla oli varoja, nukkuivat päivällä ja söivät ja joivat yöllä, mikä tietenkin synnytti vielä enemmän tauteja.
Pienelle alalle sulloutuneina he olivat alituisesti tukkanuottasilla, mikä ei ihme, sillä olihan heidän pakko häiritä toisiaan, töykkiä toisiaan, tallata toisiaan. Yltyvän tylsyyden keralla tuli saamattomuus, joka läheni lapsen avuttomuutta. Monta tuhatta markkaa kultaa oli senvuoksi maksettava vartijoille, jotka poliisin nimisinä kulkivat kaduilla, taluttivat juopuneita kotiin, kantoivat yliajettuja kotiin, juoksivat hakemaan vettä pyörtyneille, ottivat selvää talonnumeroista, antoivat tietoja parturien osoitteista, ilotyttöjen tyyssijoista, ilmoittivat missä oli tulipalo ja sen semmoista.
Näihin tylsämielisten koteihin virtasivat maaseudulta kaikki pojat ja tytöt, joilla ei ollut perintömaata. Pojat otettiin orjiksi, tytöt hakivat orjattarenpaikkoja tai vartoivat tilaisuutta tullakseen raiskatuiksi. Kaupungissa näet oli nuorten miesten vaikea mennä naimisiin, ja sentähden raiskattiin poliisin ja tyttöjen omalla suostumuksella kaikki tytöt, joiden lapsilla ei ollut oikeutta vaatia toimia tai virkoja.
Onnettomia kun olivat kaupungissa, etsivät he yhtämittaa huojennusta väkijuomista, joita nautittiin yleisillä paikoilla. Suuremmissa ryyppytilaisuuksissa, jotka olivat vain miesten keskeisiä, oli tapana juoda erityinen lasi alkoholia kotona olevan naisen kunniaksi, joka ei voinut poistua lasten luota, sekä myöskin malja kodille, missä vuode ja vaimo odottivat. Oikein suuret humalajuhlat alotettiin juomalla suuri lasillinen alkoholia kuninkaan ja isänmaan, välistä myös puhtaan helvettiopin kunniaksi.
Koko tämä kolmensadantuhannen hengen ihanneyhteiskunta väitti työskentelevänsä kansan hyväksi. Mutta jos kävi tulleissa tai torilla aamusella, kun talonpojat toivat heille ruokaa, sai nähdä, kuka se heidät elätti. Korvaukseksi talonpojat saivat hiukan rahaa, joka meni verojen maksuun; edelleen saivat he nähdä öljyväritauluja, kuulla luentoja ja näytelmiä, joita heillä ei koskaan ollut aikaa kuunnella, mutta se oli heidän oma syynsä, sillä olihan heillä tilaisuus kuulla niitä milloin tahtoivat, eri maksusta tietysti; sitäpaitsi he saivat opettajia, jotka heille opettivat helvettioppia ja ylistyskirjaa, eri maksusta tietysti, ja sunnuntaisin kauhallisen haukkumisia papilta, joka pauhasi että he olivat suuria konnia ja että he tulivat kuohituiksi, elleivät maksaneet veroja. Kaiken tämän, jota sanottiin sivistyksen siunatuiksi hedelmiksi, he saivat (eri maksusta) siitä, että veivät ruokaa kaupunkiin niille, jotka olisivat kuolleet nälkään, jos talonpojat jonakin aamuna olisivat jääneet tulematta torille. Ja se meni talonpoikiin!
Mutta kaupungissa oli aina köyhiä ja tyytymättömiä, ja näistä täytyi lopulta ruveta pitämään huolta, sillä he kävivät vaarallisiksi. Sentähden perustettiin yleisiä armeliaisuuslaitoksia, joita nimitettiin vankiloiksi ja joissa kokeiltiin, kuinka vähällä ihminen voi elää. Ja kun se oli saatu selville, tehtiin huomio, että työväki eli ylellisesti. Kun työmiehet kieltäytyivät tekemästä työtä, sillä työ oli vapaata, muutettiin työ pakolliseksi ja heidät ajettiin asevoimalla työhön.
Kun vihdoin tyytymättömyys ja mieltenkuohu kävivät ylen suuriksi, verot sietämättömiksi, ja kaikesta syytettiin hallitsijaa, niin tämä keksi uuden hallitusmuodon, joka monien rettelöiden perästä hyväksyttiin eduskunnallisen eli vastuujärjestelmän nimisenä. Samoin kuin monet sanomalehdentoimittajat painovapauslain pakottamina olivat sitä kiertääkseen panneet sijalleen niinsanottuja vastaavia, samoin valitsi kuningas nyttemmin ministereitä, jotka ottivat vastuulleen hänen tyhmyytensä siten turvaten kuninkaan kaikilta syytöksiltä. Mutta vastuu ei ollut sen vaarallisempi kuin että ministeri, joka oli seissyt syntipukkina kuninkaallisen tyhmyyden tähden, sai ottaa eron maaherrana tai kerubiimi-ritarina. Nämä vastuunalaiset paikat olivatkin senvuoksi hyvin miellyttäviä ja haluttuja.
Tähän liittyi läheisesti suunpieksämisjärjestelmä eli parlamentaarinen hallintomuoto. Joukko pohatoita kokoontui kerran vuodessa koettamaan ovelilla puheilla saada taas määrätyksi uhrin, jonka niskoille uusi vero oli mätettävä. Milloin olivat toisilleen liian ovelia, päättivät he sovussa olla sälyttämättä veroa toistensa niskoille tai myöskin vaihtoivat ja tekivät kauppaa verokuormilla.