Sitten syntyi neuvottelu, johon matkustajatkin ottivat osaa, ja koska pappi oli vaatinut, että heidät kaikki viisisataa oli viskattava mereen, langetettiin pian tuomio, että pappi itse jouti mereen, profeetta Michan XII luvun 16:nnen ja seuraavien värssyjen nojalla. Ja kun hän oli rukoillut viimeisen rukouksensa, heitettiin hänet mereen.
Mutta myrsky vain yltyi. Vihdoin seitsemäntenä päivänä koiranvahdin aikana laiva törmäsi kivelle. Kirkaisu kajahti vastaukseksi rungon ryskinälle, kun keula syöksyi vedenalaiselle karille ja nousi aivan pystyyn. Tykit irtautuivat köytöksistä ja romahtivat välikansien läpi alas. Päivänkoitteessa laiva alkoi vajota. Mutta silloin nähtiin maata tuulen puolella.
Enimmät olivat päässeet veneisiin, mutta ehtimättä ottaa mukaansa nimeksikään ruokavaroja, vaatteita tai työkaluja. Auringon noustessa näkivät kaikki kuusisataa henkeä olevansa pelastetut ja nousivat maihin hyvässä järjestyksessä, mutta laiva upposi kuin kivi, kun he laskivat jalkansa maalle.
TOINEN LUKU.
Seitsenpäiväisen rasituksen ja unettomuuden jälkeen olivat matkustajat niin uuvuksissa, että heti paneutuivat maahan nukkumaan rantapuiden varjoon. Mutta Lassi Hulling ja kapteeni läksivät tiedusteluretkelle.
Eivät he olleet milloinkaan nähneet niin ihmeen ihanaa maata; se oli ensi huomio, jonka he tekivät, sittenkuin olivat lämpimän vuoksi vähentäneet vaatteita yltään. Eniten ihmetytti heitä se, että siksi pohjoisella leveysasteella — sillä he olivat vielä kaukana päiväntasaajan pohjoispuolella — tapasivat näin lämpimän troopillisen ilmanalan; mutta selityksen he pian löysivät, kun näkivät tulivuoren, joka hiljalleen kohosi kuin suojamuurina pohjatuulta vastaan ja maanalaisella lämmöllään samalla muutti saaren ansariksi. Kaikkialla he näkivät palmuja taateleineen ja kokospähkinöineen, leipäpuita, banaaneja eli pisankeja, eräänlaisia oransseja, ananashedelmiä ja viikunapuita, jättiläismansikoita, meloneja, jotka kaikki joko paraillaan kantoivat hedelmiä tahi kohta tulivat kantamaan. Maa oli saari, siitä ei ollut epäilystäkään. Puroja luikerteli tamarindien varjoisain holvikatosten alla, ja punaisesta graniitista he löysivät lähteitä, joiden vesi oli jääkylmää, mikä ihmetytti heitä, kun he tiesivät, että pohja oli tuliperäistä.
Papukaijat, mesilinnut ja tukaanit, joilla oli punaiset, vihreät, siniset, keltaiset ja kullanväriset höyhenet, lentelivät puissa ja lauloivat ihanasti, eivät niinkuin ne kirkujat, joita he olivat nähneet häkeissä, mutta ne olivatkin ainoat eläimet mitä tavattiin. He vaelsivat puiden siimeksessä ja halki kukkaniittyjen, jotka ulottuivat aina merenrantaan asti. Helle kävi yhä rasittavammaksi, niin että heidän täytyi heittää vaatekappale toisensa jälkeen tielle. Puolipäivän korvissa he nousivat tulivuorelle, joka näytti olevan sammunut, ja illan suussa he saattoivat laskeutua levolle sen juurelle kumpikin palmunlehtensä alle, pelkäämättä ihmisten tai petojen hyökkäyksiä, sillä he olivat nyt saaneet vahvistuksen arveluilleen, että olivat saarella, joka oli vailla kaikkia vaarallisia eläimiä ja ihmisiä.
Palatessaan seuraavana päivänä maihinnousupaikalle he tapasivat matkakumppaninsa loikomassa puiden alla kylläisinä, puolialasti ja valveillaan uneksien. Lassi, joka oli sekä taitavin että tarmokkain heistä kaikista, valittiin puheenjohtajaksi neuvotteluun, joka nyt pidettiin. Tosin nähtiin saari sanomattoman ihanaksi, mutta täytyi ajatella tulevaisuutta. Ensimäinen kysymys koski asuntoja, sillä varrottiin talvea. Lassi vastasi tähän oitis huomauttamalla, että kaikesta päättäen oli nyt paraillaan sydäntalvi. Ne, joita miellytti asua ummehtuneissa majoissa, saivat huvitella kaatamalla ja kuorimalla puita kynsillään, sillä mitään työkaluja ei ollut. Ne, jotka mieluummin halusivat lepoa ja rauhaa, saattoivat tyytyä kyhäämään katoksia puiden alle. Toinen epäilys koski ravintoa. Lassi vakuutti, että sikäli kuin hän oli huomannut puista ja yrteistä, ei täällä tule ruuasta puutetta koko vuonna, sillä kun toinen puu herkesi kantamasta hedelmiä, niin toinen alkoi. Kolmas vastaväite tuli naisten taholta, jotka kauhulla ajattelivat sitä päivää, jolloin heidän täytyy olla ilman vaatteita. Lassi kiinnitti heidän huomiotansa siihen, että he ensinnäkin jo nyt keskellä talvea kävivät puolialasti, niin että heidän siis kevään tullen oli pakko kuumuuden vuoksi kulkea aivan alasti, joko sitten tahtoivat tai eivät.
Kun siis näin oltiin turvatut ruuan, vaatteiden, asumusten, polttopuiden ja veden puutteelta, niin ei muuta kuin ala asettua. Ja niin he tekivätkin. Mutta sen neuvon Lassi heille antoi, ettei heidän pitänyt jäädä yhteen kohti, vaan että heidän tuli hajaantua ympäri saarta. Jos sattuisi yhteistä asiaa, lupasi hän kuuluttaa heidät kokoon torvella, jonka sanoi kyllä osaavansa hankkia. Ja niin he sillä kertaa erosivat, kun Lassi ensin oli huudettu päämieheksi ja pitänyt puheen, jossa hän kehotti heitä syömään, juomaan ja iloitsemaan, sillä nyt he olivat saapuneet erääseen noista niinsanotuista Onnellisten saarista, sitä ei ollut epäilemistäkään, ja hän vain toivoi, että saisi täällä käsiinsä professori Rudbeckin, niin panisi hänet syömään Atlanticansa nahkakansineen päivineen.
Yöksi majoittui jokainen muutamien lehtien alle, jotka ripustettiin puiden oksiin.