Mutta seuraavana aamuna Lassi kutsui koolle lähimmät ystävänsä, kapteenin, Petter Snaggin ja lääkärin. Kun he olivat hankkineet itsellensä aamiaisen ravistelemalla muuatta taatelipalmua, esitti Lassi eräitä tärkeitä kysymyksiä, joihin tulevaisuus oli antava varmimman vastauksen. Ensimäisen kysymyksen hän teki lääkärille: käykö eläminen päinsä ilman liharuokaa ja suolaa? Lääkäri arveli, kaiken sen mukaan, mitä oli lukenut matkakertomuksista, etteivät he näin lämpimässä ilmanalassa voisi edes sietää liharuokaa, ja mitä suolaan tuli, sisälsivät hedelmät niin paljon suoloja, ettei muuta tarvittu.
Juuri tästä keskusteltaessa kuului lähimmästä pensaikosta kirkaisu. Sieltä tuotiin esiin mies, joka oli kalmankalpea ja jossa näkyi ilmeisiä myrkytyksen oireita. Toimitetussa kuulustelussa kävi selville, että hän oli liharuuan-himossaan tappanut kivellä jonkin linnun ja koettanut syödä sen, mutta oli kohta alkanut tuntea inhoa ja saanut vatsanväänteitä. Lääkäri määräsi hänen olemaan vasta syömättä lihaa, ja sillä oli tämä tärkeä kysymys ratkaistu.
Toisen kysymyksen esitti Petter Snagg, ja se koski yhteisen jumalanpalveluksen, henkikirjoituksen ja laillisen hallinnon järjestämistä. Hän tunsi ihmisten pahuuden, ja kun nämä monet heittiöt olivat jonkun aikaa vetelehtineet joutilaina, saatiin aivan varmaan nähdä, että rauhattomuudet tulivat häiritsemään heidän yhteiskuntaansa. Hän ehdotti senvuoksi kirkkokäsikirjan ja lakikirjan tarkastamista; kumpaakin oli hän saanut kappaleen pelastetuksi.
Lassi väitti vastaan, että nyt, kun ei ollut olemassa mitään riidanaiheita, nimittäin ruuan, vaatteiden ja asumusten puutetta, tulivat rikoksetkin lakkaamaan. Kuka tahtoisi varastaa, kun oli joka päivä kaikkea yltäkyllin eikä tarvinnut koota? Kuka tahtoisi murhata, kun ei mitään kateuden syytä ollut olemassa, kaikki kun olivat yhtä rikkaita ja yhtä mahtavia? Kuka tahtoi murtautua toisen huoneeseen, kun ei mitään huoneita ollut, mihin murtautua? Kuka tahtoi tehdä lapsenmurhan, kun lapsilla oli ruokaa yltäkyllin eikä kenenkään tarvinnut pelätä joutuvansa yhteiskunnan rasitukseksi? Koetteeksi hän tahtoi ottaa lakikirjan ja tarkastaa joitakin kohtia, mitä eteen sattui.
Lassi aukaisi lakikirjan ja luki:
— Ensimäiseksi: Maakaari! Sen voimme huoleti sivuuttaa, koska ei meillä ole mitään maanomistajia. Hyväksytäänkö?
— Hyväksytään, vastasi kokous.
— Toiseksi: Perintökaari! Mitä perimistä meillä muka on? Viikunanlehti tai kokospähkinän kuori? Poisko? Häh?
— Pois, täytyi kokouksen vastata.
— Kolmanneksi: Rakennuskaari! "1 Luku. Miten kylän asema on määrättävä ja tilukset jaettavat. 2 Luku. Miten talonasemalle on rakennettava." Kun nyt ei ensinkään rakenneta eikä jaeta maita, niin heitämme kai tämänkin kaaren, vai kuinka?