— Yhtä rumaa on, että aikamies antaa äitinsä nääntyä työssä.
— Kuulkaahan, kauppias, sanoi Bosse. — Te saatte myydä ulkomaalaisia kannuja, mutta ette saa tässä maassa valmistaa niitä!
— Na, niin; mine ei meina tehde mite kannuja, ja jos mine antta tehde niitte, niin ei ne tule rootsalaissia kannuja.
— No jopa on ovela. Hän panee minut tekemään ulkomaalaisia kannuja Ruotsissa. Mutta sanokaas yksi asia: miksi käännytte juuri minun puoleeni?
— Jaa, na, miksi? Mine tikke teste kiselliste!
— Mutta minulla ei ole verstasta eikä saa olla.
— Na, ei minulakan ole, mutta minula on iksi oikken hive isteve, joka laina meile hoone kaupunginmuurista.
— Minä jätän tämän asian huomiseen, sanoi Bosse.
— Na, tehden niin! Hoomena mine odotta teitte. Kauppamees Algut ja
Josef ranttakatu varrela! Te hake kauppamees Algut, ei Josef! Hivesti!
Keskustelu oli päättynyt, mutta Bossen rauhaisa oleskelu Etelävuorilla oli sekin päättynyt. Ämmä ahdisti häntä vedoten hänen sydämeensä ja kunniantuntoonsa. Mutta kun tuli kunniasta puhe, oli Bosse voiton puolella, sillä hänhän juuri taisteli sen säilyttämiseksi. Mutta eukko väitti edelleenkin, että kunnia oli rikkaita varten ja että köyhien oli täytettävä ensimäinen velvollisuutensa ja pysyttävä hengissä. Jos rikastui, niin sai kunniaa ja arvonantoa.