— Meillä on samat nimikirjaimet ja minä olen saanut lainata hänen levynsä! Eikös olekin hienoa?
— Onhan se hienoa! Vai on se kehittynyt jo niin pitkälle!
Sinipukuinen enkeli viskautui vallattomasti sohvaan ja tuprutti sikaria. Falander tarkasteli hänen ruumistaan silmäyksillä kuin olisi tehnyt kustannusarviota, jonka jälkeen sanoi:
— Juotko lasin punssia?
— Kiitos, mielelläni!
— No, rakastatko sinä sulhastasi?
— Hän ei ole niitä miehiä, joita oikein voi rakastaa. Enkä minä sitäpaitsi oikein tiedä. Rakastaa? Hm! Mitä se on oikeastaan?
— Niin, mitä se on?
— Oi! Sen sinä kyllä tiedät! — Hän on hyvin kunnioitettava, ihan hirvittävässä määrässä, mutta, mutta, mutta.
— Noo?