— Eikö sinua palele?
— Palele? Täällähän on niin lämmin!
— Oikeaa jalkaani ei enää tunnu olevankaan.
— Vedä värilaatikko päällesi ja pistä pensselit ympärillesi, niin on parempi.
— Uskotko, että kenenkään elämä on ollut näin vaikeata kuin meidän?
— Vaikeata? Onko vaikeata meidän, joilla on katto päämme päällä! On akatemian professoreja, joilla on kolmikulmainen hattu ja miekka, ja joiden on ollut paljon vaikeampaa kuin meidän. Professori Lundström on nukkunut puolet huhtikuuta Humlegårdin teatterissa! Se minusta oli upeata! Hänellä oli koko vasen häränsilmä hallussaan, ja hän väittää, ettei ainoakaan permantopaikka ollut tyhjänä klo 1:n jälkeen yöllä; talvisin aina hyvä huone, mutta kesäsin huono! Hyvää yötä, nyt minä nukun!
Ja Sellén kuorsasi. Mutta Olle nousi ylös ja käveli edestakaisin lattialla, kunnes, idässä alkoi valjeta; silloin armahti päivä häntä antaen hänelle levon, jota yö ei ollut suonut.
KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU.
Viimeinen pelinoppa.
Ja talvi kului, onnettomilta hitaasti, vähemmän onnettomilta nopeammin. Ja kevät tuli ja sen mukana murtuneet toiveet auringosta ja vehreydestä, kunnes oli kesä, syksyn lyhyt valmistusaika.