Lyhdyt suurenivat ja lähenivät; pieni höyryalus hinasi isoa, tummaa parkkilaivaa, joka läheltä näytti niin yksinkertaiselta, niinkuin moni muukin suuri seikka voi näyttää.
Ja nyt näkyi laiturilla omituisissa hommissa oleva mies raapaisevan tulta tulitikulla.
— Mitähän tuo on? sanoi ukko. Ne näyttivät isoilta, isoilta steariinikynttilöiltä.
Ja he menivät lähemmäksi katsomaan.
— Se näyttää rytötalaalta kalanpyydyksiä varten, sanoi eukko, joka oli rannikkoseudulta kotoisin.
Ratsh! Its-sh! Si-si-si-si! sanoi se. Ja vanhukset seisoivat tulien ja liekkien piirittäminä. Taivaan tähtiä päin syöksyi nyt kokonaisia tulivihkoja sytyttäen korkealla uusia tähtiä niin, että jos joku tähtientähystäjä olisi nähnyt ne tähtitornista, niin olisi hän luullut taivaan laelle syntyneen uusia tähtiä.
Vuoden 1880 mukana tuli todellakin jotain uutta sekä taivaalle että maan päälle, sillä syntyi uusia ajatuksia uusiin mieliin, uutta valoa ja uusia keksintöjä. Tulihan rikkaruohoakin uuden nisun mukana, mutta rikkaruohon pitää siinä olla, sen pitää antaa kosteutta ja varjoa eroittuakseen elonleikkuun aikana nisusta. Mutta mukana sen pitää olla, sillä se kuuluu viljaan niinkuin akanat kuuluvat jyviin.
Olipa siinä ilotulitusta kerraksi ja kun sauhu oli hajaantunut — sillä sauhu kuuluu tuleen — niin oli koko prameus poissa.
— Olisipa ollut koko hauskaa olla tänä iltana mukana kaupungissa! sanoi eukko.
— Jonnin joutavia! Me olisimme olleet siellä vain romuna, katsos, alhaiset ihmiset, jotka tunkeilevat esille, saavat niin helposti ylpeän maineen. Pojan me kyllä tapaamme huomenna, jahka hän pääsee erille morsiamestaan, joka on häntä lähempänä kuin me.