Kohtaus tapahtui eräänä perjantai-iltana, ja maisteri istui ikkunansa ääressä ja kuunteli, kuinka kohtaus alkoi ja leimahti ilmiliekkeihin. Vapaaherratar, toisin sanoen neitsyt Ivarsson, seisoi ikkunansa ääressä ja kaiveli kuolleita vihervarpusia ulos häkeistä, jolloin Jensen astui huoneeseen.
— Vallitsee hetken hiljaisuus; senjälkeen sanoo neitsyt:
— No, Peder, aiotko huomenna kaupunkiin ruokaa ostamaan?
— En, vastaa mustalainen, sen saat itse tehdä!
— Millä minä ostan, kun sinä olet saanut kaikki rahani?
— Olenko minä saanut? Mitä minä olen saanut? Mitä olen saanut siitä, että olen sinun hyväksesi raatanut itseni piloille palkatta vuosikausia? Mitä ovat sisarukseni saaneet, jotka ovat renkinä ja piikana täällä palkatta palvelleet?
Nyt puuttui neitsyt puheeseen. Hän puhui puoli tuntia, vuoroin kirkuen, itkien, kiroillen.
Mustalainen yritti silloin tällöin lausua sanan, mutta turhaan, ja sitten hän ponnahti pystyyn, syöksyi ulos ja iski oven perässään kiinni. Palasi jälleen takaisin, puhkesi sanatulvaan, josta saattoi erottaa vain muutamia sanoja, kuten "heittiö äidiksi", "huora" ja "koronkiskuri".
Senjälkeen neitsyt raivosi jälleen puoli tuntia maisterin kuulematta muuta kuin oven paukkinan, joka kaukaa muistutti tykinlaukauksia, mustalaisen juoksennellessa edestakaisin mielettömän ihmisen lailla.
Ja sitten kutsuttiin Magelone sisään. Ensin neitsyt antoi hänelle korvapuusteja ja sitten mustalainen; hän ei antautunut kuitenkaan, vaan lasketti nyt laukauksen, joka kajahti kautta koko talon, ja jonka kuulivat puutarhassa pensaiden takana vaaniskelevat miehet.