Jotta ei olisi antanut hänelle aikaa lähemmin tarkastella kuvaa, antoi maisteri haamun vuoroin kadota savusta ja ilmestyä siihen jälleen; ja sitä mukaan kuin hän työnsi ulos ja sisään lasiaan lyhdyssä, liikahti mustalainen, hypähti pystyyn ja vaipui maahan.
Tuntui siltä kuin maisteri olisi ohjannut rihmasta häntä ja pannut hänet liikkeeseen sormellaan painaen.
Kun hän nyt oli herättänyt mustalaisen huomion, heitti hän portinvartijan jättiläishaamun usvaseinään.
Oli kauhistuttava näky katsella tuon käärinliinoihin kiedotun vainajan jättiläiskuvan käsi kohotettuna ikäänkuin astuvan esiin metsän peitosta ja lähestyvän, korkeana kuin pyökkipuu — se teki ihan maisteriin itseensäkin suunnattoman kaamean vaikutuksen. Vääntämällä linssiä hän antoi kuvan tulla yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, ja nyt hän kuuli mustalaisen hiljaa ulvovan, herkeämättä, yksitoikkoisesti ulvovan mielipuolen lailla, ja hän näki tämän vetävän peitteen päänsä yli, nousevan pystyyn, tanssivan karhun lailla, kaatuvan ruohikkoon ja nousevan jälleen pystyyn, kunnes jäi kuin kivettyneenä seisomaan kouristuksen vallassa paikoilleen, yhä vain hiljaa ulvoen.
Nyt portinvartija katosi, ja näytelmän ensi näytös oli lopussa.
Mutta mustalainen jäi seisomaan siihen kuin kuvapatsas, eikä lihaskaan liikahtanut hänen ruumiissaan, kun turpeensavusta ryömi esiin tarhakäärme, aivan kuin ilmi elävänä, keltaisine korvineen ja terävä kieli kahtia halkaistuna.
Kuva oli niin räikeä ja väreiltään niin oikea, että mustalainen ei voinut olla näkemättä sitä.
Ja hän näki sen. Ja mikäli se liikkui luonnollisesti mutkitellen savun aaltoilevan levottomuuden mukaan, rupesi uhrin jäykkä kouristus haihtumaan, ja hänen ruumiinsa liikehti, ensin käärmeen liikkeiden mukaisesti, mutta lopulta hän alkoi väännellä hartioitaan ja selkäänsä kuin uiva ihminen, joka mutkittelee eteenpäin vedessä.
Kun maisterista tuntui, että mies oli saanut tarpeekseen, ja pelkäsi väsymyksen herättävän hänet lumouksesta, työnsi hän uuden lasin lyhtyyn ja antoi tarhakäärmeen rotaksi muuttumisen tapahtua savun silmäänpistävimmässä kohdassa.
Mustalainen vaipui hiljaa maahan, veti jalat allensa, ja pisti piipittäen nenänsä kaikkiin myyränkoloihin, mitä tielleen sattui, kuitenkaan voimatta olla silloin tällöin tirkistämättä kuvaan savussa, joka näytti näkymättömien siteiden tavoin vangitsevan hänet.