Mutta Marie-Louise oli silmin mittaillut hänen päällystakkiaan, oli tarkastellut hänen leninkikangastaan sekä oli saanut aiheen hänen hiustenlaitteestaan. Hän ei suuresti odottanutkaan mitään sydämmellisyyttä. Ensi aluksi tyytyi hän vieraissakäyntiin ja pian tiettiin kälyn käyneen talossa.
Mutta lapsi kasvoi ja sitä seurasi tyttö. Nyt alkoi Marie-Louise hellästi huolehtia lapsen tulevaisuuden johdosta, ja joka päivä vakuutettiin notariolle, ettei mikään muu kuin vihkiminen voinut heitä pelastaa.
Siihen tulivat lisäksi sisaren vihjaukset, että sovinto vanhusten kanssa luultavasti kävisi päinsä, jos notario onnellisesti olisi naimisissa.
Kahden vuoden, öitten ja päivien kamppailujen jälkeen ajatellen lapsensa tulevaisuutta päätti hän vihdoin antaa jumalaistarullisten juhlamenojen mennä täytäntöön.
Mutta kenen hän kutsuisi häihin. Marie-Louise tahtoi vihkimistä kirkossa. Mutta silloin ei Sophie voinut olla mukana. Ei se varmaankaan käynyt päinsä. Marie-Louise osasi jo lausua sanan tyttö erityisellä siveellisellä äänenpainolla. Notario muistutti, että Sophie oli ollut hyvä ystävätär, ja sanoi, ettei saa olla kiittämätön. Marie-Louise muistutti, että lastensa tähden täytyi uhrata yksityiset myötätuntoisuudet, ja hän pääsi voitolle.
Häät vietettiin. Häät olivat olleet ja menneet. Ei mitään salaviittauksia vanhempien puolelta. Sophielta herjauskirje ja täydellinen ero.
Nyt oli Marie-Louise rouvana. Yksin hän oli, enemmän yksin kuin koskaan ennen. Pettymyksestä katkerana, varmana miehensä suhteen, joka nyt oli sidottu, alkoi hän anastaa itselleen vapauksia, jotka kuuluvat naineelle rouvalle. Sen, minkä hän ennen oli saanut hyvästä tahdosta ilman vastalahjoja, otti hän nyt vastaan velvollisena verona. Hän vetäytyi nyt varustuksiinsa kunnianimensä: miehensä lapsien äidin nimen taakse ja sieltä teki hän nyt hyökkäyksiään. Yksinkertaisena kuten kaikki petetyt, naisten kasvattamat miehet ei hän sentähden koskaan tullut harkinneeksi mikä pyhyys piili siinä, että nainen oli hänen lapsiensa äiti. Jonkunhan täytyi sitä olla, eikä hän käsittänyt, miksi hänen lapsensa olisivat merkillisempiä kuin muiden lapset tai merkillisempiä kuin hän itse.
Joka tapauksessa tyyntyneenä sen johdosta, että hänen lapsensa todellakin olivat saaneet laillisen äidin, alkoi hän retkeillä hiukan poissa kotoaan elääkseen maailmassa, minkä hän oli laiminlyönyt pelätessään jättävänsä lapset ja vaimon yksin kotiin.
Nämä vapautukset eivät olleet rouvan mieleen, ja koska hänen ei enään tarvinnut välittää tavoistaan ja koska hän muuten oli suora luonteeltaan, puhui hän suunsa puhtaaksi.
Mies, joka oli tutkinut kaikkia oikeustieteen mutkitteluja, oli valmis vastaamaan.