Hän poistui ja kohtasi rappusissa lautasia ja pulloja kantavan vahtimestarin.
Hänestä tuntui ikäänkuin elämä hänessä olisi luiskahtanut umpilukkoon. Hänen mielestänsä valehtelivat kaikki ihmiset, ylioppilaat valehtelivat laulullaan, kuraattori puheellaan, inspehtoori puheellaan, mutta surkeinta oli, että he uskoivat omia sanojaan, inspehtoorihan ihan itki. Vai aiheuttiko sen hiilihappo! He olivat hairahtuneet. Olihan hän vähitellen tehnyt sen huomion, ettei se, mitä ihmisistä sanottiin, ollut yhtäpitävää todellisuuden kanssa. Eihän inspehtoori ollut osoittanut osakunnalle mitään hyväntahtoisuutta, ei hän ollut mikään tieteensä mestari, pidettiinhän häntä hyvin keskinkertaisena; ei inspehtoori tuntenut kaikkia osakuntalaisia, hän näki heidät vain kerran vuodessa kevätpäivällisissä; ja herättihän hänessä sana: koti mitä ikävimpiä kuvitteluja, eikä hänen isänsä tehnyt työtä poikansa hyväksi — paljasta valetta kaikki tyyni.
Illalla kirjoitti hän isälle ja sanoi nyt aikovansa papiksi, sillä hän oli muuttanut mielipidettä erityisissä asioissa.
* * * * *
Kaksi vuotta sen jälkeen suoritti hän erotutkinnon, suoritti käytännölliset kokeet. Hänen elintavoissaan ja ulkonaisessa elämässään on tapahtunut vissiä muutoksia. Hän on loppuun asti taistellut henkisen taistelunsa. Kasvot ovat hiukan vanhentuneet; nenä on enemmän eteenpäin ulkoneva ja sen ääriviivat silmiinpistävämmät, kasvojen iho on kiinteä, keltainen, parran äärtä pitkin kulkee kaksi tummaa varjoa, muutamat lihakset suun ympärillä (buccinatorit) ovat eleellisempiä ja kehittyneempiä ikäänkuin herkkiä hypähtelemään, katse on välttelevä, jos häntä katsoo silmiin, voi hän liikutella silmäteräänsä, niin että voisi luulla näkevänsä sokean, arasteleva on pieni tumma silmäteränreikä, josta sielu säteilee; otsa on korkea, mutta siinä näkyy entisen hiusrajan paikka; kädet ovat kuihtuneet, mutta hän on lihonut.
Hän tutkii saarnaoppia ja kateketiikkaa.
Kun hän seisoo kateeterissä ja puhuu suoraa päätä, on hän kaunopuhuja, mutta hänessä huomaa enemmän selittelevän puhujan kuin saarnaajan.
Kateketiikka on hänelle vastenmielinen, mutta hänen täytyy, sillä hän on ankarasti velvollisuutensa tunteva mies. Kello kuuden aikaan aamulla tulee hänen kyseltäväksensä kolme Prinssinkoulun pahankurisinta poikaa, näiden tulee päivemmällä antaa näyte opettajansa taidosta vastaamalla muutamiin katkismuskysymyksiin; lapset eivät mielellään nouse makaamasta sopimattomaan aikaan, sentähden ovat he unisia ja uppiniskaisia, mutta koska he ovat köyhiä, pitävät he raha-avusta. Tämän tietää moni ihmistuntija ja siksi käyttää hän tätä tavallista ja luvallista keinoa.
Nämä hänen kaksi välivuottansa eivät olleet hauskoja, tosin oli hän luennolla saanut seuraa, mutta nämä nuoret miehet eivät olleet miellyttäviä, sillä he olivat hänen mielestänsä sivistymättömiä ja sitäpaitsi pitivät he häntä tarkasti silmällä ja seurustelivat erään professorin perheessä.
Vaikealta oli hänestä tuntunut tottua siihen tyrannimaiseen tapaan, millä opettajat häntä kohtelivat, ja puhuttelusana sinä tuntui ikäänkuin hänet olisi siirretty koulun penkille; tämä vaikutti häneen niin masentavasti, että hän luuli harhakuvaksi koko työskentelynsä poikavuosista saakka, hän epäili ylimalkaan kaikkea kehitystä.