Taistelu oli ollut ankara! Hänen ensimmäinen elinjaksonsa oli päättynyt epäilyihin päättäessään ruveta papiksi, mutta hän ei tyytynyt siihen, vaan heittäytyi ehdottomaan typeryyteen.
Hän tahtoi todenteolla tulla kristityksi, mutta hän ei voinut; hän tahtoi tutkistella itseään kieltäymyksien, itse hankkimien kärsimyksien kautta, mutta hän ei päässyt innostukseen. Kerran kiinnitti hän seinälleen painetun kehoituksen "Tule Jesuksen luo!". Tosin hän sentähden kärsi hiukan pilkkaa, mutta tämä oli niin vähän verrattuna siihen, mitä hän ennen oli kärsinyt, niin että hän otti taas alas kehoituksen.
* * * * *
Vanhempien ja sisaruksien läsnäollessa vihittiin hän papiksi Tuomiokirkossa. Isä otti hänet vastaan ristikäytävällä ja suuteli häntä, äiti itki, siskot myöskin. Hän oli tapansa mukaan kylmä ja tyyni.
Ajan täyttyessä sai hän apulaispapin viran kotipitäjässään.
Nykyään pitävät seurakuntalaiset hänestä hyvin paljon, häntä pidetään hyvänä ja rehellisenä miehenä, ja kunnon mies hän onkin, mutta vieraat, kaupungista tulleet ihmiset sanovat hänestä, kuunneltuaan hänen saarnaansa kirkossa, että hän on "kuollut."
Isän parissa seurustelee hän hyvin tuttavallisesti; he pelaavat lautapeliä lauvantaisin ja syövät yhdessä päivällistä sunnuntaisin.