"Kuulkaas sitä matoa! Hän teettää minulle ulkomaalaisia kannuja Ruotsista. Mutta sanokaapas minulla yksi asia, miksi käännytte juuri minun puoleeni?"
"No, nin, miksi? Mine tykkä test kisellist!"
"Mutta minulla ei ole työpajaa enkä sellaista saa pitää."
"No, ei mine myös, mut minull' olla yks oiken hyve ysteve, hen takto laina meill hoone kaupungiss."
"Minä nukun sen asian päälle", sanoi Bosse. "No, teke nin! Mine vartto hent hoomena. Kauppamees Algut ja Jossef lehell laivasilta. Kysyke kauppamees Algut pere; ei Jossef pere, hyvest!"
Keskustelu oli loppunut mutta Bossen rauhallinen olo Länsivuorilla oli myöskin loppunut. Sillä nyt ahdisti häntä muori vedoten hänen sydämeensä ja kunniaansa. Mutta kun hän puhui kunniasta, pääsi Bosse voiton puolelle, sillä hän taisteli juuri säilyttääksensä kunniansa. Mutta eukko väitti, että kunnia oli vain rikkaita varten, köyhien täytyi täyttää ensimäinen velvollisuutensa, niiden täytyi elää. Ken tulee rikkaaksi, se saa kunniaa, sitä kunnioitetaan.
Lopulta kävi niin, että Bosse lönkytti Algutin ja Joosefin luokse vieläpä hyvissä ajoin. Takatietä kuletettiin häntä konttoorista vara-aittaan ja sieltä yhä kauvemmaksi erääseen kellariin, missä hän näki täydellisen tinavalimotyöpajan sekä kisällin, joka oli oleva hänelle apuna työssä.
Täällä alkoi Bosse työnsä ja valmisti lyypekkiläisiä kannuja niinkuin niitä nimiteltiin ja ne menivät mainiosti kaupaksi.
Klaus-nimisen kisällin ulkomuoto oli enemmän puoleensa vetävä kuin luottamusta herättävä. Hän oli hyvin oppivainen ja koetti päästä kaikkien ammattisalaisuuksien perille, hän otti selvän kaikista pikkuseikoistakin ja kyseli samaa seikkaa monet kerrat.
Eräänä päivänä oli Klaus kateissa. Kauppias Algut ei voinut sanoa, missä hän oleskeli eikä hän sitä tietänytkään. Samaan aikaan rikkoontui hiukan Algut ja Joosef liikkeen omistajien välinen suhde. Joosef ei tahtonut enää ostaa Algutin kannuja, koska ne olivat liian kalliita; hän ei tahtonut antaa kannusta enempää kuin äyrin. Algut piti puoliaan ja vaati puoltatoista. Silloin sanoi Joosef itsensä irti kaupasta sekä selitti, ettei hän tarvinnut Algutin kannuja.