"Mokomaa en ole kuullut. Mutta siitä asti kuin maahan tuli herrasvalta, on kaikki takaperoista.
"Puhutaan kuningas Kristianista! Siinä oli hyvänluontoinen herra, joka otti heiltä heidän pillinsä, jos se liiaksi ääntä piti. Ja sitte puhutaan Kyösti kuningas vainajasta. Eivät he tienneet, miten hyvä heidän oli olla. Kuka on keksinyt nämä uudet vehkeet? Maahan tunkeutuneet, saksalaiset kirjurit sen ovat keksineet. Oi, miten ne kohtelevat ihmisiä, ihmisiä, joita heidän täytyy kaikesta kiittää. Jolleivat taalaalaiset miehet olisi lähteneet liikkeelle, niin tokkopa hän olisi vapauttanut maan! Ajatteles! Hän päästää petoeläimiä metsään saadakseen huvin olla teurastajana, sillä eipäs hänen tarvitse tehdä sitä elannokseen? Ja sitte täytyy meidän kylvää ja kyntää syöttääksemme hänen eläimiänsä — petoeläimiä! Tuskin on meillä tarpeeksi laidunta lehmäraukalle."
"Me toitotamme kokoon naapurit ja lyömme sen saakelin kuoliaaksi!" sanoi Josti.
"Hohoo, loruja, loruja. Hänellä on koko varusväkensä Kalmarissa ja tuossa tuokiossa ne tänne pujahtavat! Ei, sellaisia kälmiä täytyy vetää nenästä, ja jollei se auta, niin saamme keksiä jotain muuta. Kun ei ole valtaa, niin täytyy käyttää järkeään. Onhan sekin Jumalan lahja, jota ei pidä halveksia."
"Hyi isä", sanoi Josti, "ei mitään revon metkuja! Ulos kentille ja lyökäämme niiden kallot puhki!"
"Niin, niin kävi päinsä ennen muinoin, silloin köyhäkin saattoi olla kunniallinen. Mutta nyt on kysymys siitä, onko yhtä kunniallista puolustaa itseänsä kuin käydä kimppuun; ja jokainen eläin on saanut aseet laatunsa mukaan, nokat, kynnet ja hampaat; niinpä niin, käärme on saanut, aseekseen myrkyn ja olisipa se tyhmä, jollei se sitä käyttäisi. Vielä on talonpojalla aseita talossaan mutta hän ei saa niitä käyttää! Mitä hänen siis tulee tehdä puolustuksekseen?"
"Hänen ei enään tarvitse puolustaa itseään; sillä sen tekee laki", sanoi Josti ja irvisteli.
"Kun laki päästää petoeläimiä hänen maillensa, silloin puolustaa hän kaikkea! Ei, kohta tarvitaan miehiä, jotka puolustavat meitä lailta, ja asia on mennyt niin pitkälle, että meidän pitäisi rukoilla Jumalaa varjelemaan meitä oikeudesta! Tule nyt Josti, menkäämme kotiin syömään. Ajoissa kyllä saamme tutkia, mitä tämä uutinen meille tuottaa."
Ja sitte menivät he kotiin, mutta eivät he sinä päivänä sitoneet kiinni Tassua.
Oli juhannusaatto. Josti oli auttamassa tyttöjä kukkaisriuvun laittamisessa. Isä Tuomas ja hänen eukkonsa istuivat kuistin portailla. Muori silitti laudalla kaulahuivia, ja ukko veisteli lastuista tikkuja.