Kisällit lausuivat meluten hyväksymisensä, ammatinvanhin vaatii hiljaisuutta.
"Pitäkää suunne kiinni, kisällit, teillä ei ole tässä joukossa puheenvaltaa!" huusi hän. "Hyvin kunnioitettava kannunvalaja-ammattikunta! Me elämme ajassa, joka on täynnä levottomuutta ja tyytymättömyyttä. Mikä on vuosisatain vanhaa ja taattua, sen kimppuun käyvät nyt kunnianpattoiset, jotka unohtavat ne hyvät työt, joita he ovat nauttineet esi-isiemme meille iloksi ja suojelukseksi perustamilta laitoksilta."
Tällä kohdalla ei puhujan sanoja voinut kuulla kummallisen räyskivän melun takia, joka kuulosti sellaiselta ääneltä, mikä syntyy laivojen hankautuessa puusiltaa vastaan. Tuvan pimeimmässä perukassa, minnekä talikynttilöiden himmeä valo vaivoin tunkeutui, istui taaimmaisella penkillä pieni eriskummallinen olento, joka säkenöivin silmin oli kuunnellut molempien puhujien esityksiä. Hänen iso päänsä lepäsi suorasti hänen olkapäillään niinkuin maalarin hierinkivi levyllä; ihan rintakehästä pisti esiin kaksi jalkaa niinkuin airopari, vatsan paikalla oli tyhjä paikka, mutta selässä, minkä tuli olla sileän, oli kulmikas kuhmu. Kasvot näyttivät muuten ilkeiltä, mutta sillä hetkellä oli niissä viaton ja tarkkaavainen ilme. Poistaakseen viimeiset epäluulot osanotosta kummalliseen hälinään oli kyttyrämies asettanut kätensä ristiin rinnalle sekä vienyt epäluuloille enimmin alttiin kätensä korvalle ikäänkuin ei hän kylliksi olisi voinut nauttia ammatinvanhimman kalliista sanoista. Kun tämä taas alkoi puhua työnsi kyttyrämies vasemman koipensa niin kauvas, että hän saattoi saavuttaa huojuvan, edessään olevan penkin jalan sillä seurauksella, että se raskaine kisällipainoineen joutui keinuvaan liikkeeseen, mikä synnytti ilkeän ja pahasti häiritsevän äänen.
"Istu hiljaa siellä", sähisivät alttiiksi jätetyt kisällit ja kääntyivät päin kyttyrämiestä.
"Istunhan minä hiljaa?", sanoi tämä ja näytti viattomia käsiään.
"Kukas riiviö se sitten ei voi istua hiljaa?"
Vastausta ei kuulunut ja ammatinvanhin jatkoi: "Inhimillisessä luonnossa tarvitsee kaikki suojelusta. Kääreitten avulla suojellaan lasta tulemasta vääräksi, mies suojelee naista, soturi suojelee porvaria, ja kuningas suojelee soturia. Miksei siis kannunvalaja-ammattikuntaa suojeltaisi. Syömisen jälkeen on juominen kieltämättä tärkein toimi, mikä yllä pitää ihmisellistä elämää. Jo Aatami taisi juoda vettä. Nooakki otti askeleen eteenpäin ja joi viiniä; kaikki olemme me juoneet niin nuoret kuin vanhat, pienet ja suuret, köyhät ja rikkaat. Nyt tahdon minä kysyä: kuinka me voisimme nauttia juomisen lahjasta, jollei meillä olisi, mistä juoda. Tosin me voisimme paneutua mahallemme niinkuin sieluttomat eläimet. (Tämä on tärkein eroavaisuus ihmisen ja eläimen välillä). Ne taasen, jotka valmistavat juoma-astioita, erityisesti tässä tapauksessa kannuja, mitkä ovat mallikelpoisimpia kaikista juoma-astioista, ne ovat ihmiskunnan todellisia hyväntekijöitä korottaessaan ihmisen eläimen yli. Kannunvalaja-ammattikunta on suuri, ehkä suurin kaikista ammattikunnista ja nyt tahdotaan sitä lokaan vetää; tahdotaan alasrepiä, mitä esi-isät ovat rakentaneet; tahdotaan yhdellä kynän vedolla poispyyhkiä, mitä vuosisadat ovat luoneet. Mitä vastataan sellaiseen hävyttömään hyökkäykseen?"
Huojuvalta penkiltä tuli vastaukseksi rauskiva ja riuskiva ääni ikäänkuin kuivia halkoja olisi poikki taiteltu ja koko kisällirivi keikkui ja nyökytti päillänsä niinkuin varikset laholla aidalla.
"Mikä helvetin melu siellä on?", huusi ammatin vanhin. "Ajakaa ulos kisällit lähinnä viimeiseltä penkiltä!"
"Emmehän me mitään, emmehän me mitään", huusivat kisällit, "penkissä syy on!"