"En tiedä! Tulee kai kotiin, kun sen on nälkä."
"Vilja on koreata", sanoi eukko ja osoitti sormellaan peltopalstaa, joka loisti niin vaalean viheriänä aitauksen takaa.
"Erinomaista", sanoi isä Tuomas. "Kunpahan vain saisimme sen katoksen alle; mutta siihen on pitkä aika."
Aidan kohdalla kuului natinaa, mistä oikopolku kulki, ja pian ilmestyi siihen aidan yli kiipeevä, pitkä mies, hän kulki pellonpiennarta ja astui alas tupaa kohden.
"Jumalan rauha, hyvät ihmiset, ja iloista juhlaa", sanoi naapuri.
"Jumalan rauha itsellesi, naapuri", vastasivat isä ja muori.
"Millä asioilla sinä, Jesperi, kuljet?", kysyi isä.
"Oh, enpähän millään", sanoi Jesperi ja vilkutti tarkoittavasti silmillään Tuomaalle kaivaessaan taskujaan.
Muori ei nähnyt vilkutusta, sillä hän nojautui yli työnsä, mutta
Tuomas huomasi sen.
"Noo, koska sinä näin juhannusaattona käväset naapurissa", sanoi
Tuomas, "niin näytänpä sinulle uuden veneeni."