"Mitäs se auttaa, että me yhdymme vastustamaan sotamiesten tuliluikkuja?", sanoi Jesperi.
"Niinkö naapurit ajattelevat?", kysyi Tuomas.
"Naapurit ajattelivat toisin toissapäivänä, kun metsävuohet tulivat minun pellolleni ja söivät oraat."
"Söivätkö ne, viljasi?" kysyi Tuomas ja loiskautti aaltoja airoilla:
"Kaikki tyyni!"
"Oletko valittanut?"
"Tiedätkö, mitä lakimies vastasi? 'Aja ne pois!' sanoi hän. Ja naapuri ajoi ne pelloltaan jousilla ja lihdoilla. Tämä se aiheuttaa aseista luopumisen!"
"Oletteko kuulleet, että metsässä möyrii kuninkaallisia sikoja?"
"Ei kukaan uskalla käydä metsässä senjälkeen kuin siat repivät naapurin Jussin jalat ja hänen täytyi kiivetä mäntyyn."
"Paljon olen minä oppinut ja kokenut siitä asti kuin maailmaan tulin, mutta mokomaa en koskaan! Hallitus jakeli ennen tapporahoja karhujen ja susien, vaan ei metsäsikojen ampujille, — hyi sentään!"