Ja sitte he kulkivat raskain askelin kotiin. Mutta tullessaan taas aidan luo, kuulivat he kauheata röhkinää, johon sekaantui vinkumista ja kiljumista, kiirehtäen askeleitaan huomasivat he pian miten kokonainen perhekunta kuninkaan elukoita riemakoitsi rukiissa. Karju kynti peltoa kuin aura, joka pyöri jyrän tavoin niin, että miehenmittaiset korret, jotka kantoivat tulevaa satoa, painuivat maan tasalle; ja pitkin peltoa vilisti kuusi täyskasvuista porsasta möyrien tarmonsa takaa. Tuomas ja Josti päästivät raivoisan ja samalla pelokkaan huudon toivoen siten voivansa peloittaa elukoita. Karju lakkasi kyntämästä ja katseli korvainsa alta rauhanrikkojia; emäsika lakkasi vierimästä ja odotti puoleksi makaavassa asennossa, mihin karju ryhtyisi, ja porsaat odottivat merkkiä äidiltä. Karju puuttui taas työhönsä.
Silloin nousi Josti aidalle ja päästi niin kimakan ja pitkän huudon, että muori vastasi kotimäeltä, sillä hän luuli heidän huutavan häntä.
Silloin kohotti karju päänsä ja näytti valkeita torahampaitansa, antoi sen sitte painua ja tuli askel askeleelta Jostia kohden.
"Puuhun", huusi Tuomas ja oli silmänräpäyksessä männyssä mutta Josti seisoi vielä aidalla.
Huomatessaan Tuomaan nopean liikkeen, juoksi karju aitaa vasten, millä Josti seisoi, perille saavuttuaan painoi karju koko kylkensä aitaa vasten ja alkoi kyhnyttää selkäänsä niin rajusti, että aita kiikkui. Sitte se repi läven torahampaillaan, pisti turpansa sisään, vohkuen ja viuhkuen tonki se läpeä yhä isommaksi. Kun Josti huomasi asemansa tukalaksi, hyppäsi hän maahan ja hänkin kiipesi kiireessä mäntyyn. Aika olikin täpärä, sillä siinä samassa tunkeutui karju aidan lävitse ja kyhnytti mäntyä, niin että se liikkui.
"Mitäs sinä tästä sanot, isä?", sanoi Josti.
"Makaaminen ja syöminen on sian hyve", sanoi isä.
"Niillä on elämä helpompi kuin meillä", sanoi Josti. "Ne niittävät, mitä me kylvämme, sitäpaitsi ovat ne veroista vapaat. Luuletko sinä, että me ensi yönä saamme maata vuoteessamme? Jesus Kristus, tuolta tulee äiti. Hyvä isä, Jumala häntä auttakoon!"
He alkoivat huutaa täyttä kurkkua. Mutta muori tuli lähemmäksi eikä kuullut. Hän oli vielä pyhäpuvussaan. Hänen korkea valkoinen myssynsä, hänen keltainen hameensa ja mustat liivinsä, hänen punainen esiliinansa erosivat niin räikeästi mustasta metsästä, että metsäsika peljästyi ja livisti hirveästi röhkien läpi aidanreijän. Sen omaiset, jotka vain odottivat merkkiä, käsittivät asian laadun ja seurasivat jälessä kirjavassa kiireessä.
Tuomas ja Josti kiipesivät alas puista. Silloin muori, huomatessaan missä tilassa ruispelto oli, löi kätensä yhteen ja sanoi: