Paluumatka tapahtui alakuloisuuden vallitessa, sillä varustukset olivat olleet suurenmoiset eivätkä odotukset sen vähempiä. Tosin oli aamulla ammuttu metsävuohia, mutta siinä ei ollut mitään erityisesti mainittavaa, sen saattoi kuka hyvänsä tehdä.
"Minä hirtätän koko talonpoikaisjoukon", sanoi maaherra.
"Sen olisin minä jo aikoja sitten tehnyt", sanoi vouti, "mutta silloin emme saa mitään veroja."
"Emme niitä muutenkaan saa", sanoi laamanni, "sillä ne kelmit ovat hävittäneet maan, emmekä me ijän ikuisesti voi vastaanottaa silakoita."
Kun seurue saapui kotiin laamannin taloon oli jo hämärä. Vanha kaksikerroksinen puurakennus sivutornineen ja siipineen koitti näyttää linnalta mutta ei se onnistunut. Sitävastoin ilmaisi huoneiden sisustus ylellisyyttä ja hienoja tapoja. Vieraspitosalissa, jonka hirsikatto tosin oli matala, olivat seinät sinisellä kankaalla verhotut sekä koristetut kirkkaasta hopeasta tehdyillä valolevyillä, jotka heijastivat vahakynttilöiden valon, ja katossa riippui lasiruunu. Lattiat olivat matoilla ja nahoilla verhotut ja penkit olivat kallisarvoisimpien päänalusimien ja päällystyksien peitossa. Takassa paloi loimottava valkea ja pöytä oli katettu loistavaa ateriaa varten, josta ei puuttunut viinikannuja eikä kristallikolpakoita. Sittenkuin seura oli pukeutunut ja peseytynyt vierashuoneissa, kokoontui se saliin ja hovimestarin viittauksesta istuuduttiin pöydän ääreen. Koska laamanni oli naimaton, ei ketään naista ollut läsnä ja sentähden saivat vieraspidot hillitsemättömän raakuuden leiman. Ruoka näkyi olevan vain janon kiihoittamista varten ja vahvasti siinä juotiin. Kun syöntiä oli kestänyt pari tuntia ja laamanni oli puolihumalassa, nousi hän kohottaen lasinsa ja sanoi: Kuninkaan malja! Kaikki nousivat paikoiltaan paitsi Kalmarin maaherra. Veri syöksyi hänen päähänsä ja hän soperteli vastatessaan:
"Minkä kuninkaan?"
"Hallitsevan armollisen herramme ja kuninkaamme, Juhana kuninkaan", kiirehti laamanni vastaamaan tehden uhkaavan liikkeen miekkaansa kohti.
"En tiedä, että kuningas Erik vielä olisi laannut hallitsemasta", sanoi maaherra, "vaikka hän on vankina."
"En ole kuullut vankiloista hallittavan, muuten on Juhanakuningas kuninkaamme, kruunattuja valalla vahvistettu, ja minä olen vannonut hänelle valani ja te myöskin."
"Pakosta ja käskystä, niinpä niin! Mutta perintökaaren mukaan ei kruununperintö olisi sillä, kellä se nyt on."