Ja muuten, talonpojat tunnustavat toistaiseksi vain yhden luojan olemassaolon! Mutta sehän oli jo kirjotettu. Kynä imi enemmän mustetta ja alkoi taas ryöpsähdellä.
"Me valitamme kotimaisen näytelmäkirjallisuuden puutetta. Kuinka me sitten valitammekaan, kun kansallinen teatteri (hän kirjotti ensin kuninkaallinen, mutta pyyhki sen) ei enään ota hentoja taimia suojelukseensa niinkuin se tähän asti on tehnyt ja jota laitosta ilman ei meillä olisi yhtäkään nimeä isänmaallisessa näytelmätaiteessamme!"
— Nyt sinä valehtelet, sanoivat aivot: Messenius, Gyllenborg,
Hallman, Bellman, Kexell, Envallson, Björn, Börjeson, Blanche, Jolin,
Hedberg olivat tulleet edustetuiksi kuninkaallisella näyttämöllä
saavutettuaan suuren maineensa jo muilla näyttämöillä.
Kustaa kolmannen, Kellgrenin ja Leopoldinko oopperatekstit ilman soittoa ja soiton kera, muodostaisivatko ne kansallisen näyttämötaiteen?
Nyt saapui kansallisen näytelmätaiteellinen maunmäärääjä luotsihallituksesta, missä hän oli kanslistina ja toi mukanaan kappaleen, minkä hän heti tahtoi esitettäväksi. Luotsiosastopäällikön rouva nimittäin oli näytelmäksi muodostanut ranskalaisesta Le Printemps nimisestä muotilehdestä otetun kertomuksen ja makuneuvos oli sitä muutellut ja antanut sille nimen Herttuatar. Siinä oli sopiva osa "herttualle" ja kuusi pukua herttuatarta varten. Kaikki oli omiansa takaamaan kappaleen menestyksen eikä sihteerillä ollut omasta puolestaan mitään sitä vastaan.
Nyt kysyttiin neuvoa kansallisrahastonhoitajalta, joka juuri tuli armeijahallinnosta ja kuului "tuntijana" teatterijohtokuntaan, hän vakuutti luettuaan näytelmän nimen ja rooliluettelon, kappaleen menevän 25 kertaa. Lupasi antaa puoltosanansa. Vähitellen saapuivat kamarikollegiosta kuninkaallisen teatterin kansalliskamreeri, jonka tehtävänä oli valvoa kansallissihteerin toimia, sitten Ruotsin Näytelmällisen Kirjallisuuden kansallisylihoitaja valtiopankin rahakonttorista. Muita ei saapunut ennen kello 3, jolloin Herttuatar oli hyväksytty näyteltäväksi, osat olivat jaetut ja johtaja saapui maaherravirastosta. Nyt täytyi kiireellisesti toimittaa asia, sillä johtajan täytyi kello neljä olla valtiomarsalkan virastossa.
Ensin luki hän hovilehteä varten kirjotetun johtavan, muutti lauseparren kuninkaallinen kansalliseksi. Sen jälkeen hyväksyi hän Herttuattaren näyteltäväksi.
Ruotsin näytelmällisen Kirjallisuuden Kansallisylihoitaja ilmotti nyt, että hänellä oli valmiina suunnitelma henkivarustusväen kappaleeseen, minkä hallitus oli tilannut. Sen jälkeen pyysi johtaja saada kuulla sitä kaikessa lyhykäisyydessä. Sisältö oli seuraava: Luutnantti Aksel rakastaa tyttöä, jolla ei ollenkaan ollut rahoja, hän päättää ampua itsensä, mutta silloin tulee eräs ystävä ja toimittaa hänelle mahdollisuuden virkaylennykseen, jos hän kirjoittautuu jäseneksi seuraan henkivarustusväen ystävät. Aksel jättää ampumisen, mutta muuan talonpoika, joka ei luota henkivarustusväkeen, vastustaa sitä, niin että siitä ei tule mitään. Kolmannessa näytöksessä syttyy sota. Kuuluu villiä huutoja. Ruotsalaiset joutuvat tappiolle sentähden, ettei heillä ole henkivarustusväkeä ja talonpoika haukutaan pataluhaksi. Kuitenkin poltetaan Akselin toverit luuvalla ja Aksel ylennetään kapteeniksi. Sitte haukutaan taas hiukan talonpoikaa ja Aksel joutuu naimisiin. Esirippu laskee alituisella talonpoikien haukkumisella sekä kehoituksella yleisölle kirjoittautumaan henkivarustusväen ystävien seuraan, minkä vuosimaksu on viisi kruunua vuodelta. Kappale hyväksyttiin heti näyteltäväksi isänmaallisen tarkoituksensa tähden, mutta sitä ei saa nyt näytellä ennenkuin valtiopäivien jälkeen.
Kansallisrahastonhoitaja jättää kaksi kappaletta, jotka hänen kälynsä on kääntänyt, ja makuneuvos hyväksyy ne.
Kansalliskamreeri huomauttaa nyt, että esille tuomatta on vielä hiilivadillinen ruotsalaisia alkuperäisiä teoksia. Johtaja kysyy makuneuvokselta, onko hän lukenut niitä ja kun tämä on vastannut myöntävästi, käsketään vahtimestari viemään hiilivati ullakolle. Kukaan ei ole vielä saanut selville, miksi ruotsalaisia alkuperäisiä teoksia säilytetään hiilivadissa.