— Huone on täpösen täynnä.
— Tuokaa siis minun päällystakkini ja hattuni. Käsky täytetään.
— Nyt täytyy minun mennä!
Kamreeri kulkee edellä ja raivaa tietä lumiauran tavoin ja pikajunan nopeudella kulkee johtaja läpi ulompien huoneiden, missä odottelevat ovat rynnänneet paikoiltaan ja seisovat molemmin puolin kumarrellen; pian on hän eteisessä ennenkuin kukaan on ehtinyt ahdistaa häntä.
* * * * *
Valtiopäivämies Håkan Olsson on hyviä vuosia elettyään onnistunut säästämään hiukan rahoja; hän oli kauan tuntenut syvää sivistyksen tarvetta, mutta aikaa ei ollut riittänyt sen hankkimiseen, mikä ei oikeastaan näkynyt parantavan ihmisiä, vaan pää-asiallisesti ylvistyttävän niitä, mikäli hän saattoi päättää sivistyneistä tovereistaan kamarissa.
Hän oli teatterimäärärahoista väiteltäessä saanut silmänsä auki kansallisen sivistyslaitoksen tarpeellisuudesta, mikä kuninkaallisen teatterin nimellä oli kaikkien tukholmalaisten ylpeys ja ihastus. Se olisi muutamien herrojen väitteen mukaan parain ja halvin laitos kansallisen sivistyksen hankkimista varten, ja sen vaikutukset olivat mittaamattomat, ja sen ohessa koituisi kansalle ikuinen häpeä, jollei se tahtoisi maksaa sen vuotuisia velkoja.
Tosin oli herra Olsson käynyt monessa muussa teatterissa ja hän oli saanut sekä huvia että henkistä hyötyä, mutta oikein sivistyneeksi ei hän koskaan ollut tuntenut itseänsä. Useiden nuorten konttoristien seurassa oli hän päinvastoin tuntenut itsensä hyvin sivistymättömäksi, kun he alinomaa ahdistivat häntä kysymyksillä, oliko hän nähnyt neiti Rosea Cocottena tai herra Anatolea Monsieur Jeanina ja hänen oli täytynyt vastata kieltävästi. Parantuneine olosuhteineen ja sivistyneiltä konttoristeilta saamiensa selityksien vaikutuksesta valtasi hänet syvä kansallisen sivistyksen tarve, ja hän päätti jakaa siitä myöskin vaimolleen ja tyttärelleen.
Hän osti siis pääsyliput pieneen kansallisteatteriin ja hän odotti jännityksellä, mitenkä kansallinen sivistys iskisi häneen ja hänen perheeseensä, ja tekisi heistä valistuneita isänmaanystäviä. Näytellään kolminäytöksinen huvinäytelmä Monsieur Jean Cassaskon (makuneuvoksen merkki) ranskalaisesta alkuperästä toimittama käännös. Esirippu nousee, näkyy iso brysseliläinen matto nojatuoleineen sekä liesi heilurikelloineen.
Kamarineitsyt tulee silkkihameessa, katsoo ruusunpunaista pilettiä ja sanoo jotakin, jota ei voi kuulla. Herra Anatole tulee toisesta ovesta ja suutelee häntä yli olan. Herra Anatole on varustettu kultanuppisella kanelikepillä, nenäkakkuloilla, sikarettikoneella sekä paksuilla kellonperillä. Hänen paitansa on kaareen leikattu "alas solisluun putkiin saakka", kuten Håkan Olsson lausui kotiin tultuaan. Anatole valmistaa sikaretin ja sanoo jotakin kamarineitsyeelle. Silloin astuu huoneeseen markiisitar, viittaa kamarineitsyelle, joka heti käsittää asian ja sentähden poistuu. He jäävät kahden kesken.