— Herrani!
— Rouva markiisitar!
Anatole asettaa luotaan sikarettikoneen ja ottaa käteensä kaneliputken.
— Mikä asia tuottaa minulle näin aikaisen vierailun kunnian?
Anatole ruoskii housujaan putkella.
— Suoraan sanoen, rouva markiisitar, en tiedä, mikä oikeuttaa Teitä tekemään sellaisen kysymyksen.
— Teidän poissaolonne oikeuttaisi Teitä minulta kysymään, miksi teidän läsnäolonne oikeuttaa minua kysymään teiltä!
("Mikä kahdenpuhelu: charmanttia!" Heikko kättentaputus! —)
Anatole tekee kulmaviivan brysseliläiseen mattoon, asettaa nenälle kakkulansa, ruoskii sohvaa putkellaan ja sanoo seisten selin markiisittareen:
— Sentähden, että minä rakastan teitä! Markiisitar kääntää hänelle selkänsä ja surauttaa laahustimen jalkojensa ympäri, sitte kääntää hän päätään ruumiin pysyessä liikkumattomana, asettaa kasvot selälle, leuka puristettuna yli selkärangan ja sanoo sfinksintapaisella hymyllä: