ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Majuri (yksinänsä pitäen avattua kirjettä kädessään). Tänään siis tulee tänne kaksi pappia, jotka molemmat hakevat tuota avonaista kirkkoherran paikkaa — ja minä olen kirkon patruuna tässä pitäjässä — minun tulee ratkaista asia — mutta, Jumala nähköön, jospa sitä vähänkään ymmärtäisin! Saatan hyvin arvostella, onko kuski kunnon tavalla ruokkinut hevoset ja jahtimies koirat, mutta yli ymmärryksen käy kysymys, onko pappi osannut talonpojilleni hankkia voimallista sielunruokaa. Mutta maltappas; minä heitänkin sen seikan Amalian ratkaistavaksi; tutkikoon hän ja valitkoon; hänellä on siinä suhteessa terävämpi äly.
TOINEN KOHTAUS.
Majuri. Amalia.
Amalia. Hyvää huomenta, herra majuri!
Majuri. Herra majuri? Kuinka usein pitää minun teille muistuttaa, etten minä voi kuulla tuota majurin nimitystä teidän suustanne. Kutsukaa minua isäksi; isäksihän te mies-vainajatannekin kutsuitte.
Amalia. Hän olikin paljon vanhempi minua.
Majuri. Yli neljänkymmenen vuoden. No, mutta paljonkos minulta sitten siihen puuttuu? Että kunnon vanhuksen piti kuolla, se, tyttäreni, yhä vielä sydäntäni surettaa.
Amalia. Tosiaan; hän onkin ansainnut säilyä ystäviensä muistissa.
Majuri. Mutta seurakunta tarvitsee uuden papin.