Krumm. Tahdotteko antaa tilaa sydämessäni sille suloiselle toivolle, että saan viedä takaisin kylmille jätettyyn pappilaan hänet, joka ennen oli pappilan kaunistus?
Rouva Äyriäinen. En tiedä, ketä hyvä herra semmoisena kaunistuksena pitää?
Krumm. Ketäs muuta kuin sitä ylistettyä, suloista rouvaa, joka avainkimpussaan tietämättänsä kantoi avaimen minunkin sydämmeeni.
Rouva Äyriäinen. Herra kulta, te olette vielä niin nuori — ja minä — ja minä —
Krumm. Ja te?
Rouva Äyriäinen. Minä olen jo aikoja sitten kahdenkymmenen jättänyt —
Krumm. Sitä en uskoisi, ellette itse sitä sanoisi.
Rouva äyriäinen. Kohtuullinen elämä on pitänyt muodon —
Krumm. Ja taloudellinen ahkeruus.
Rouva Äyriäinen. Kehumatta itseäni, sitä ei minulta ole puuttunut, avaimeni kalisevat kaiken päivää. Mutta onpa siitä myös jotain hyötyäkin ollut. Taivas ei ole ahkeruuttani palkitsematta jättänyt, ja jos joskus vielä päättäisin mennä pyhään avioliittoon —