"Sillä, että olet hyvä Maryä kohtaan etkä kiusaa häntä, karttamalla häntä," kuiskasi hän korvaani.
Sen sanottuaan hän meni, jalo ystäväni. Minä jäin huoneeseni, pesin kasvoni ja menin Maryn luokse; mutta toisenlaisilla tunteilla kuin ennen.
Tultuani vierashuoneesen, näin hänen istuvan sohvalla yksinään. Hän näytti nukahtaneen, kosk'ei huomannut tuloani. Tuumin itsekseni, kääntyisinkö takaisin yhtä huomaamatta kuin olin tullutkin, vai odottaisinko, kunnes hän heräisi. Rohkasin kuitenkin itseni, lähenin muutaman askeleen ja pysähdyin häntä ihailemaan. Oi, miten hän oli suloinen tuossa uinuessaan! Enpä rohkene yritelläkään häntä kuvailla, sillä en siinä kuitenkaan onnistuisi; vajanaisilla piirteilläni vaan koko kuvan turmelisin.
Kauvan aikaa seisoin siinä silmiäni hänestä luomatta, tuosta lumoavasta, suloisesta tytöstä. Vihdoin ojensin molemmat käteni häntä kohden ja melkein kuiskasin:
"Mary! Mary! Herää; minä tulin jäähyväisiä lausumaan; huomena lähden täältä!"
Viimeiset sanat lausuin niin kuuluvasti, että Mary säpsähtäen heräsi ja hiljaisesti huudahtaen hypähti ylös.
"Tekö se olettekin?" kuulin hänen herttaisen äänensä lausuvan? "Miksi seisotte siinä niin kummallisen näköisenä, Tony?"
Pääni painui alas, katseeni kiintyi laattiaan, ja lausuin niin vakavalla, rauhallisella äänellä kuin voin:
"Mary! Tulin lausumaan jäähyväiseni, sillä huomenna lähden meren myrskyisiä laineita kyntämään. Ei vesilintu kuivalla menesty, eikä Pohjolan lumi auringon paisteessa koossa pysy, se sulaa, se katoo olemattomiin. Mary! Kiitos suloisesta seurastanne, kiitos niistä hauskoista hetkistä, jotka olen teidän seurassanne viettänyt; kiitos ystävyydestänne vierasta merimiestä kohtaan! Kiitos, armas Mary, kaikesta hyvästä, mitä olen nauttinut täällä! Ja nyt hyvästi, Mary! Jumala teitä siunatkoon ja tehköön teidät onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin minä olen!"
Olin lähteä hänen kättään puristamatta, sanaakaan häneltä vastaukseksi saamatta. Luulin hänen toivovan pääsevänsä minusta, sillä en ollut puhuessani katsonut häneen enkä siis huomannut, minkä vaikutuksen sanani häneen tekivät. En rohjennut nytkään katsoa hänen silmiinsä, astuin vaan askeleen takaperin, hiljakseen ovea lähestyäkseni. Mutta silloin kuulin äänen, joka sai sydämeni kiivaammin sykkimään.