Pian olivat he laivan sivulla ja nousivat ylös portaita myöten, kapteeni edellä. Hän esitti minulle vaimonsa, vanhemman tyttärensä Lisi Megyn ja nuoremman Nellyn. He lähtivät seurassamme St. Pransiskoon. Kumarsin kohteliaasti toivottaen heitä tervetulleiksi, onnellista matkaa y.m.s. sekä autoin heitä alas kannelle. Viimein hyppäsivät Charly ja Marykin kannelle. Oi, kuinka vaikeata oli hillitä itseäni kohtelemasta Maryä kuin kihlattua morsiantani ainakin! Mutta Charlyn varoittava katse hillitsi meitä molempia. Mary oli ratketa itkuun. "Oi, armas liljani, koska olen saava sinut julkisesti omistaa?" huokailin itsekseni.
Viimein tuli kauppaneuvoskin laivaan ja tervehti minua kuin isä poikaansa: "Miten voit poikani? Oletko nyt tyytyväinen ja onnellinen?" Minä vastasin myöntäen.
Kapteeni kutsui kiireesti minua luoksensa ja antoi määräykset lähtöämme varten. Hän käski mahdollisimman pian nostattaa ankkuri, irroittaa purjeet, pingoittaa niitä tarpeellinen määrä, sillä luotsi oli jo paikalleen asettunut.
Nyt alkoi vilkas liike laivassa. Minä komensin kaikki miehet esiin ja annoin kullekin määräyksensä. Alaperämies hoiti tehtäviä keulassa, minä peräpuolella. Puolen tunnin kuluessa oli ankkuri nostettu, tarpeellinen määrä purjeita auki ja — kauppaneuvos Maryn ja Charlyn kanssa höyrypurressaan.
Jäähyväisiä lausuessansa oli Mary heittäytyä syliini; mutta Charly ennätti kauppaneuvoksen huomaamatta estää sen. "Älkää, Herran tähden, antako asianne joutua hukkaan! Malttia, Tony!" kuiskasi hän korvaani.
Alaperämies ja muutamat lähelläseisovat merimiehet huomasivat kyllä meidän kolmen käytöksen, mutta onneksi ei Maryn isä.
Höyrypurteen päästyänsä näkyi Mary malttinsa kuitenkin menettäneen, sillä hän peitti kasvonsa nenäliinallansa ja näkyi itkevän sangen katkerasti.
Nyt käännyimme erään niemekkeen ympäri, ja höyrypursi aarteeni kera oli näkymättömissä. En voinut itsekään enään tunteitani hillitä, jonka tähden riensin suojaani ja annoin niille täyden vapauden.
Taasen kannelle tultuani olimme ja kaukana Glascowista. Hieman siinsivät vaan sen valkeat rakennukset ja korkeat tornit siellä täällä. Olin ajatuksiini vaipuneena hetken aikaa surumielin katsellut katoavaa onnelaani, kun äkkiä tunsin käden laskeuvan hartioilleni ja kuulin nimeäni mainittavan.
Minä pyörähdin ympäri ja näin laivan kapteenin.