"Kaikki hyvin, herra," lausuin; "mitä suvaitsette käskeä? Nyt olen valmis toimeeni, kun olen lumouspiirin ulkopuolella."
"Hyvä on," vastasi hän. "Kyllä niissä toimeen tullaan. Mutta minä huomasin sinun ja Mary neidin olevan tavallista hellemmät ystävykset. Huhuissa näkyy siis perää olevan. Onnittelen! Eipä siis ihme, että sain noin nuoren perämiehen," jatkoi hän, viekas hymy huulillaan. "Mutta tulehan nyt tänne," lisäsi hän, huomattuaan minun aikovan jotain puolustuksekseni lausua. "Saat lähemmin tutustua naisväkeemme. Ei ollut aikomukseni heitä mukaan ottaa, mutta en voinut heidän yhdistettyjä rukouksiaan vastustella, ja koska ei kauppaneuvos vastustanut, niin annoin tulla; sittenpä tietävät, miltä merillä kulkeminen tuntuu."
Menimme kapteenin suojukseen, jossa tapasimme heidät hedelmiä syömässä ja muuten kovin hilpeällä tuulella.
Kapteenin rouva, jota hän itse Mollyksi nimitti, oli noin 36 ikävuoden vaiheella, vielä sangen viehättävän ja ikäänsä nähden nuoren näköinen, keskinkertainen pituudeltaan, solakkavartaloinen ja mustasilmäinen; paksut mustat hiuksensa oli hän sykyräksi päälaelleen koonnut. Hänen kasvonsa näyttivät lempeiltä ja aina hymyilevän. Niin perin onnelliselta hän näytti, ettei olisi luullut hänen koskaan murheenpäiviä nähneenkään. Vanhin tytär, Lisi Megy, oli 17 vuotias, iloinen kuin itse iloisuus ja ihan äitinsä kuva, ainoastaan nuorennetussa muodossa.
Nuorempi tytär oli 16 vuotias Nelly. Hän oli taasen perinyt isänsä kasvonpiirteet, vieläpä luonnettakin siihen määrään, että hän oli paljoa vakavampi kuin vanhempi sisarensa, ja usein hän paheksuikin Liisi Megyn välin liiallista iloisuutta.
Vielä mainittakoon, että kapteeni Dawyson itse oli 40 vuoden ikäinen, mies parhaassa ijässään, kolmea kyynärää pitkä ja leveähartiainen. Säännölliset kasvojensa piirteet todistivat päättäväisyyttä ja rohkeutta, ja suuri ruskea täysiparta teki hänen kasvonsa vielä juhlallisemmiksi.
Minä pääsin muutamassa päivässä heidän erinomaiseen suosioonsa ja ystävyyteensä. Tietysti vaativat he minua tarkkaan kertomaan alusta aikain olostani kauppaneuvoksen perheessä. Siitä heille kerroinkin, paitsi meidän kihlauksestamme Maryn kanssa, jonka huolellisesti salasin.
Minä saavutin hyvin pian miehistönikin suosion ja kunnioituksen, vaikka olinkin niin nuori, ainoastaan 19 vuotias. Alaperämies Stephensin kanssa olimme erittäin hyvässä sovussa, enkä koskaan huomannut hänen puoleltaan mitään kateutta eli suvaitsemattomuutta; päinvastoin oli hän aina valmis kenenkään huomaamatta antamaan neuvoja minulle, missä niitä tarvitsin. Jäljestäpäin sainkin tietää, että sana "laivanomistajan vävy," joten he minua keskuudessaan olivat nimittäneet, oli luonnollisesti paljon vaikuttanut tuota yleistä suosiota ja kunnioitusta, jota jokaiselta sain osakseni.
Niin kului päivä päivältä, viikko viikolta mitään erityistä tapahtumatta, jota kannattaisi mainita. Hyvä hankapurje kiidätti meitä milloin 8, milloin 10, välistä, 12:kin solmunväliä tunnissa. Ilmat olivat kauniit ja tasaiset. Kaikki näytti erittäin suotuisalta meille, ja kaikki olimme, sekä päällystö että miehistö, rattoisalla tuulella. Merimiesten iloiset, elonvoimaa uhkuvat laulut ilahuttivat naisiakin erinomaisesti.
Eräänä iltana, oltuamme jo 6 viikkoa merellä, istuin kajutan katolla sohvalla. Maryä ikävöidessäni otin povestani kultamedaljongin, jonka häneltä olin saanut, nähdessäni hänet ensikerran onnettomuuden tapauksen jälkeen.