Lähestyimme tätä omituista seuruetta, saadaksemme selkoa sen merkityksestä.
Omituisen näköisille paareille, joita kantoi kahdeksan alastonta hindua, oli asetettu vieläkin omituisemman näköinen rakennus, joka muka kuvasi Brahma-jumalan temppeliä. Se oli himmeästi valaistu savuavilla kokospähkinä-öljylampuilla, ja temppelin akkunat olivat täynnä heidän epäjumaliensa kuvia.
Arkki eli epäjumalan temppeli oli varustettu yhdellä viiden kyynärän ja neljällä kahden kyynärän korkuisella tornilla, joissa myöskin paloi edellä mainitun laatuisia lamppuja. Kunkin tornin huippuun oli vielä pystytetty tulisoihduksi jonkunmoinen lamppu, joka myös oli samalla öljyllä täytetty.
Lähinnä arkin ympärillä kulki brahmiini-pappeja, jotka siinä tanssivat ja muuten riehuivat. Hekin olivat vallan alasti, mutta koko heidän ihonsa oli maalattu täyteen kärmeitä ja muita eläimiä, joita he pitävät pyhinä. Samoin olivat heidän kasvonsakin täynnä mitä kummallisimpia punaisia, keltaisia ja valkoisia viiruja ja kommervenkkejä.
He lauloivat eli oikeimmin sanoen ulvoivat lakkaammatta kumealla äänellään temppelinsä ympärillä joitakin sanoja, joiden merkityksestä en päässyt selville; mutta korvissani kaikui lakkaamatta, niinkuin maanalaiset kummitukset olisivat julisseet tämän laatuisia sanoja: "Memmelukkii, mommatrukkii, tamarlykkii, trumalukkii"…
Aivan lähelle heitä, ei euroopalaisen sanottu silloin olevan hyvän tunkeutua, sillä semmoisissa tilaisuuksissa he ovat niin vimmoissaan ja haltioissaan, etteivät silloin suuresti välitä, vaikka hengen veisivät vieraalta, joka uskaltaa heidän pyhitettyä temppeliänsä tunkeilevalla läsnäolollaan saastuttaa, ja heidän pyhää riemuansa häiritä.
Seurasin toverini keralla pienen välimatkan päässä tuota outoa juhlasaattoa, mikä milloin kääntyi toiselle, milloin toiselle kadulle. Taukoomatta liittyi siihen uusia joukkioita, pienempiä sekä suurempia, kaikki varustetut tulisoihduilla, joita he hurjasti heiluttivat päittensä yli, kirkuen ja ulvoen sekä mutisten käsittämättömiä juhla- ja hartauslauseitaan.
Vihdoin lähestyi juhlasaatto virran rantaa. Aina meluisammaksi ja hurjemmaksi se tuli, kunnes viimein koko temppeli epäjumaloineen ja koristuksineen auringon nousun aikaan uhrattiin jumalille siten, että se sytytettiin tuleen ja heitettiin virtaan. Hetken sitten siinä rannalla hypittyään, tanssittuaan ja ulvottuaan lähti kukin kotiinsa omia teitään.
Heidän temppelinsä eli hartaushuoneensa ovat sangen yksinkertaiset. Se on tavallinen huone vain, ilman mitään erityisiä merkkejä eli kaunistuksia; laattiana on paljas maa, eikä siellä näy mitään pöytiä, tuoleja tai penkkejä. Keskellä huonetta on ainoastaan sen jumalan kuva, jota he palvelevat; seinät ovat savustuneet öljyvalkeista, ja vielä ne mustenemistaan mustenevat noista aina palavista lampuista, jotka valaisevat koko tätä pyhää paikkaa ja joiden savu on heidän mielestään suloisimman makeata hajua.
Ympäri huonetta, niin tiheässä kuin suinkin mahtuu, istuu hindulaisia maassa kyyrysissään tahi jalat ristissä allaan pappinsa ympärillä, joka on samassa asennossa. He laulavat kaikin yksitoikkoista säveltä, ja sen ohessa pari, kolme miestä paukuttelee nyrkeillään erästä rummun kaltaista esinettä, niin hartaasti kuin voimat sietävät. Tämä sitten on heillä "kirkko-musiikina". Itse rumpu on muodoltaan hyvin nuuskatynnyrin näköinen, ja sen molempiin päihin on pingoitettu raaka vuodanpala.