Charlylta, Mary-vainajan veljeltä, sain myöskin kirjeen, samoin kauppaneuvokselta ja Mary-vainajan herttaiselta äidiltä. Heidän kirjeensä olivat hyvin ystävälliset ja hellät sekä hehkuivat vielä samaa hellää rakkautta kuin ennenkin. Kauppaneuvoksen kirjeessä oli postivekseli, jolla sai nostaa 20 puntaa matkarahaksi. Mutta kaikin he nuhtelivat minua ankarasti siitä, etten heti ollut kotiin palannut ja sitä ennen antanut tietoja oloistani, sairaudestani ja puutteistani. Kauppaneuvos sanoi olevansa kovin loukkaantunut minun sopimattomasta käytöksestäni, mutta toivoi, että kaikki tulisi entiselleen, kun palaisin kotiin enkä halveksisi hänen tarjoustaan. Minä muka sanomattakin tiesin, kuinka hartaasti he kaikin minua odottivat.

Maryn äiti antoi seikkaperäisen selvityksen kihlattuni viimeisistä elinpäivistä sekä hänen surullisesta kuolemastaan, samoinkuin hänen viimeisistä muistosanoistaan, jotka olivat omistetut minulle. Hän oli varmasti luullut minun jo silloin lepäävän raivoavien laineitten alla meren pohjassa. Aina hän oli eläessään minua hellästi muistellut ja iloinnut jo ennakolta minun kotiintulostani y.m.

Mutta tämä kirje, sen sijaan että se olisi minua lohduttanut, repi jälleen auki sydämeni haavat, jotka jo luulin umpeen parantuneen. Minä tunsin, että jos jälleen menisin Glasgowiin ja näkisin ne paikat, joissa niin monta suloista, onnellista hetkeä armaan Maryn kera olin viettänyt, niin olisin joutunut uudestaan epätoivon valtaan, niinkuin silloin, kun olin menettää järkeni. Minä tunsin, ettei heikko hermostoni voisi noita muistoja kestää; kun kerran onneni ruusu kukkatarhasta puuttui, niin mitä voisin entisessä onnelassani nauttia muuta kuin kalvavaa kaihoa ja surua, joka minun olisi kentiesi saattava ennenaikaiseen hautaan.

Päätin silloin, etten milloinkaan enään menisi Glasgowiin, välttääkseni onnettomuutta, jota jo olin kylliksi saanut kokea.

Kesäkuun 10 päivänä samana vuonna tulimme Liverpooliin onnellisesti, kohtaamatta koko matkallamme mitään vastuksia. Hyvät myötätuulet kiidättivät meitä muutoin kauniin sään vallitessa hyvää vauhtia Euroopaa kohti pitkältä, monivaiheiselta merimatkaltamme.

Kolmantena päivänä satamaan tultuamme sain lopputilin laivan konttorista ja olin taasen vapaa, lompakko rahaa täynnä, kääntymään minne mieli teki. Silloin onkin meripojalla iloiset päivät, kun hän monen kuukauden kuluttua on taasen vapaa kuin taivaan lintu.

Tällä kerralla en kumminkaan käyttänyt saavutettua vapauttani samalla tavalla kuin ennen semmoisina maksupäivinä, sillä minä olin Kalkutassa nimeni raittiuslupauksen alle kirjoittanut ja sen johdosta saavuttanut vakavamman katsontakannan elämästä. Heti ensi päivinä ryhdyin Liverpoolissa Good-Templareihin Advance Loschiin n:o 584.

Päästyäni selville Breacin Castleesta, päätin lähteä Australiaan Adelaideen, jossa yksi minun veljistäni oli isonlaisen liikkeen omistajana ja jossa hän oli päässyt hyviin varoihin. Sitä paitsi oli äsken mainittu ystävänikin, lääkäri, sitä mieltä, että terveydelleni olisi parempi mennä jonnekin muualle kuin Glasgowiin, jossa surulliset muistot voisivat elpyä jälleen ja ruveta kalvamaan heikkoja elinvoimiani.

Jäin sentähden vartoomaan sopivata tilaisuutta päästäkseni ensimmäisellä sinne menevällä laivalla lähtemään. Sillä sinne paloi nyt mieleni, ja olin päättänyt itsekseni, että päästyäni sinne, en sieltä enään palaisi; sillä siellä kaukana merien takana, eroitettuna suuresta sivistyneestä maailmasta, voisin paremmin unhoittaa sen tuskan ja kaihon, joka nyt kalvoi sydäntäni, muistellessani kadonnutta onnelaani.

Mutta päivää ennenkuin minun oli määrä mennä ottamaan pesti erääsen Aberdeen nimiseen rekattilaivaan, jonka muutaman päivän kuluttua piti lähteä Austraaliaan, sain vanhalta isältäni Suomesta kirjeen, jossa hän lausui toivomuksensa, että kun kerran niinkin lähellä kotomaatani olin ja kun hän tunsi elämänsä lopun lähenevän, hän soisi minun käyvän kotona, että hän saisi vielä kerran nähdä minut, nuorimman poikansa. Samassa sain ainoalta siskoltani kirjeen, jossa hän ilmoitti viettävänsä häitään, ja toivoi hänkin minun nyt käyvän kotona, kun olin jo niin kauvan vierailla mailla ja merillä ollut.