Nämä kirjeet päättivät kohtaloni ja muuttivat tulevaisuuteni vallan toisenlaiseksi kuin mitä olisin itse toivonut, ja päinvastoin kuin itse olisin sitä suunnitellut.
Sopiva tilaisuus, joka tarjosi mukavan matkan Ruotsiin, vahvisti myös lisäksi tätä tyhmää päätöstäni.
Eräs ruotsalainen kauppahuone Hudiksvallista oli asiamiehensä kautta ostanut Liverpoolilaisen Emma nimisen laivan, joka oli painolastissa tuotava Ruotsiin. Saman laivan oli vielä määrä mahdollisuuden mukaan palata Englantiin puulastissa ja sieltä purjehtia New-Yorkiin, josta taas piti matkaa jatkettaman Melbourneen Austraaliaan.
Kun Liverpoolissa sattui siihen aikaan vuotta olemaan vähän merimiehiä, jotka olisivat halunneet Pohjolaan lähteä, sillä he pelkäsivät, etteivät kentiesi pääsisi enään sieltä talveksi takaisin, sai asiamies miehille maksaa vakka-kaupalla 250 markkaa, kesti matka sitten enemmän tai vähemmän aikaa.
Päätin sentähden käydä kotomaassani, vaikka olinkin aikonut lähteä Austraaliaan. Otin siis pestin Emma parkkiin. Samalla kirjoitin Glasgowiin kauppaneuvos E:lle, ilmoittaen etten voinut sinne tulla, kun isäni oli sairastunut ja halusi minua vielä ennen kuolemaansa nähdä. Minä pyysin anteeksi sanani syömistä ja lupasin tulla myöhemmin syksyllä eli sitten, kun tuntisin, ettei enään olisi vaarallista terveydelleni jäädä maihin. Samalla myös ilmoitin hänelle edellä kerrotun lääkärin mielipiteet tästä asiasta.
Kahdeksan vuorokautta oltuamme matkalla hyvän hankatuulen autellessa meitä Pohjolan rantoja kohti, saavuimme Sundsvalliin, jossa kahdeksan vuotta takaperin olin alkanut vaiherikkaan ja seikkailuista runsaan merimies-urani.
Viipyessäni sitten muutaman päivän Sundsvallissa, kävin Mich. Pehrson vainajan äidin luona Hudiksvallissa persoonallisesti tiedustelemassa, oliko hän saanut ne rahat, jotka vainajan määräyksen mukaan hänelle New-Yorkista lähetin. Siellä tapasin vainajan vielä uskollisen ja surevan nuoruuden morsiamen, jolle vein hänen sulho-vainajansa viimeisen tervehdyksen. Kuusi kuukautta sen jälkeen sain sitten tietää, että tämä Pehrson vainajan kihlattu Regina oli myös muuttanut tuonelan tuville uskollisen sulhonsa luokse.
Viikon päivät Ruotsissa oleskeltuani lähdin höyrylaivalla Suomeen, ensin Waasaan, jossa minulla oli sukulaisia, ja sieltä maalle isääni tervehtämään.
Isäni ei ollutkaan enään niin heikko kuin sitä ennen, ja hän eli vielä seitsemän vuotta tämän jälkeen. Mutta liikuttavata ja hauskaa oli tavata isää, joka jo oli vanhentunut ja harmaantunut niin, että hänen hiuksensa ja pitkä partansa olivat lumivalkoiset.
Lähtiessäni parkkilaiva Emmasta olin suostunut kapteenin kanssa, että kuuden viikon kuluttua, kun laiva taasen olisi valmis lähtemään, palaisin siihen ensimmäiseksi perämieheksi, ja niin kumminkin pääsisin Austraaliaan, jonne olin sitten päättänyt ainaiseksi jäädä ja siellä toteuttaa pilventakaiset tulevaisuudentoiveeni.