Menin aluksi tarkastamaan isännän vaatevarastoa, josta otin hatun, nutun, paidan, housut, sukat ja saappaat, ja annoin pojan pukea ne ylleen. Sitten menin hänen mukanaan erääsen tanskalaiseen laivaan kapteenin puheille. Kuultuamme että laiva oli menevä Köpenhaminaan, pyysin kapteenilta, että saisimme seurata mukana, samalla esittäen, että olimme joutuneet merimiesmajan isännän uhreiksi, joten saisimme muutaman päivän olosta hänen luonaan tehdä pari, kolme kuukautta ilmaiseksi työtä hänen hyväkseen.
Kapteenia oli ensin ihan mahdoton saada myöntymään esitykseeni, sillä hänellä oli jo täysi miehistö; mutta siinä hänen kanssaan hetken pakinoittuani, sain kumminkin hänen vihdoin suostumaan sillä ehdolla, että jo seuraavana yönä, jolloin laiva olisi valmis lähtemään, piiloutuisimme johonkin varmaan paikkaan laivassa ja saisimme sitten seurata ensi satamaan ilman palkkaa ja tehdä työtä ruokamme edestä.
Siihen suostuimmekin ilolla. Minä lähdin kortteeriimme takaisin, toverini Chaley jäi laivaan ja sekaantui heti miehistöön, hänellä kun ei ollut edes vakinaista kortteeriakaan kaupungissa. Kotiin tultuani rupesin vehkeilemään kistusta vaatteitani ja tavaroitani vähitellen laivaan.
Olin aluksi rupeavinani vaatteitani pesemään, sillä pihassa oli nimenomaan merimiehiä varten laitettu pesupaikka pienen katoksen alla. Sitten rupesin kantamaan muka vaatteitani tuuleentumaan, joten voisin niitä sitten tavalla tai toisella lennättää laivaan.
Sinä iltana pestessäni ja miettiessäni, miten voisin tavarani paraiten saada muutetuksi, tuli eräs göteborgilainen Ruotsinmaan poika, jonka kanssa olin solminnut ystävyyden liiton jo ennenkuin menin maanviljelystöihin. Hän rupesi hetken yhtä ja toista pakinoituaan esittämään, että eiköhän ruvettaisi koittamaan omilla passeilla lähteä tästä talosta merille.
Minä en ensin ollut kuulevinanikaan hänen esitystään, mutta kun hän lopulta rupesi oikein kiihkeästi asiatansa kehittämään, antausin lopulta hänen pauloihinsa ja ilmaisin hänelle mielipiteeni sekä keinot, mihin jo olin ryhtynyt.
Siitäkös hän riemastui, niin ettei tahtonut muka voida iloaan pidättää. Pyynnöstäni hän sitten palkkasi neekeripojan, joka salateitä alkoi kantaa sekä hänen että minun tavaroitani laivaan, jossa jo ennenmainittu Chaley otti ne vastaan ja piilotti vastaisen varaksi.
Kun sitten olimme molemmat saaneet laivaan kaikki tavaramme, mitä mahdollista oli, odotimme tyynesti iltaa, jolloin iltaruoan syötyämme itsekin lähtisimme laivaan.
Göteborgilaisella sattui olemaan muutamia dollareja rahaa. Me ilmoitimme isännällemme, että menisimme muka teaatteriin ja tulisimme ehkä myöhemmin kotiin. Sitä vastaan ei hänellä ollut mitään sanomista. Me siis läksimme, niin kuin luulin, talosta viimeisen kerran.
Mutta mitenkäs kävi? Oltuamme teaatterissa, lähdimme hyvässä tuuterissa laivaan, jossa jo vitjoja ja köysiä ruvettiin lähtöä varten asettelemaan. Me sulkeuduimme piilopaikkaan, johon Chaley oli varmuuden vuoksi jo edeltä päin piiloutunut, ja iloitsimme kaikki kolme siitä, että oli osattu merimiesmajan isäntää tällä kertaa kelpo tavalla nenästä vetää.