Sitten noustiin ja lähdettiin. Käveltyämme vähän matkaa metsänrinnettä, rupesivat toverini käymään kovin rohkeiksi, varmaankin ryypyn vaikutuksesta. Yksi heistä jo halusi tarkastella lähemmin pyssyäni, jota varten hän jo ojensi kätensä sitä ottaakseen. Minä sen yrityksen heti keskeytin, sillä minä seisahdin, tempasin revolverini esille ja lupasin ampua, jos eivät antaisi tavaroitteni olla rauhassa.
Siitä oli minulle tulla kamala seuraus, sillä samalla kolmas veitikoista astui muutaman askeleen takaperin ja veti esiin pitkän puukon, jolla hän juuri aikoi minua takaapäin iskeä. Minä huomasin kumminkin hänen liikkeensä aikanaan ja laskin revolveristani luodin hänen otsaansa, ennenkuin hän ennätti aikomuksensa täyttää. Neekeriparka sai äkkinäisen lopun ja kaatui hengetönnä maahan.
Mutta tästä hänen kaksi toveriansa vimmastuivat niin, että he yht'aikaa vetivät esille puukkonsa, peräytyivät muutaman askeleen, nostivat aseensa ilmaan ja aikoivat minua viskata. Kun minä tiesin, että nämä mustat miehet ovat tämmöiseen veitsenviskaamiseen hyvin tottuneita, niin että he harvoin viskaavat maalinsa ohitse, niin en viivytellyt minäkään revolverieni käyttämistä. Minulla oli revolveri kummassakin kädessä, ja niillä minä lävistin toisen niin, että hän heti kaatui, mutta toinen luoti meni maalinsa ohitse, ja samassa suhahti veitsi, pyyhkäisten hatun päästäni. Ruudinsavun haihduttua näin pelastuneen neekerin täyttä laukkaa loikkaavan metsää kohti, jättäen kuolleet toverinsa veriinsä taistelutantereelle.
Vimmastuneena tuommoisesta konnamaisuudesta laskin kivääristäni vielä luodin pakenevan jälkeen, mutta mitään vaikutusta ei se kumminkaan näyttänyt pakenevaan tekevän.
Mieleni kävi kovin ikäväksi, sillä tuommoinen kohtaus ja neekerien surma ei ollut laisinkaan mieleeni; mutta itseäni puolustaakseni tuon kaiken olin tehnyt, saivat siis syyttää itseänsä. Tämä oli minun ainoana lohdutuksenani.
Arvelin kumminkin parhaaksi lähteä itsekin käpälämäkeen niin joutuin kuin suinkin voin, sillä mahdollista oli, että tuo pakenemaan päässyt neekeri voi saada apua, ja silloin olisin mennyt mies, jos pääsisivät vielä kerran kimppuuni.
Otin miesten puukot lisä-aseikseni ja lähdin päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin olin nähnyt eloon jääneen neekerin juoksevan.
Metsään päästyäni täytin pyssyni ynnä revolverini ja levottomana odotin, mitä tuleman piti. Mutta niin olin vahvasti päättänyt, etten hengissä heidän käsiinsä antautuisi, jos taistelu vielä tulisikin.
Olin pitkän aikaa uudestaan metsässä harhaillut, ja kun hämmästyksekseni huomasin taas joutuneeni samoille paikoille, missä olin viime yöni viettänyt; tuolla tunsin sen ontelon puunkin, jossa olin levännyt, ja olin taasen aikeessa kiivetä samaan suojaani, kun luulin kuulevani koiran haukuntaa.
"Hyvä isä!" huudahdin. "Nyt ne tulevat!" En uskaltanut enää mennä puuhun, sillä siellä olisin helposti tullut kuin kettu satimessa surmatuksi.