Ensimmäisen vuorokauden kuluttua tultuamme ulapalle avasin miss Sallyn kirjeen. Siellä oli sadan dollarin seteli, hänen muotokuvansa sekä muutamia riviä kirjoitusta, jossa hän lausui minulle kiitollisuuttansa.
Tässä laivassa vietimme todellakin oikein hyviä päiviä. Meitä oli siinä vain neljä matruusia sekä kapteeni ja perämies kajutassa. Laiva oli kapteenin oma. Ateriat olivat herkullisimmat, mitä tämmöisissä aluksissa on, sillä me söimme aina kajutassa samassa pöydässä kapteenin ja perämiehen kanssa.
Laivan kokki oli kapteenin vävy ja oikein todellinen yankee, eikä hänestäkään voi muuta kuin hyvää sanoa. Siinä elettiin juuri kuin olisi oltu kaikin saman perheen väkeä. Mutta eihän samaa hyvää ainaisesti piisaa.
Oltuani kuusi kuukautta tässä laivassa, lopetti kapteeni merimatkansa, sillä hän oli ijällinen mies ja antautui kotilieden ääressä viettämään maanmiehen herttaista, rauhallista elämää, jommoista ainoastaan se voi viettää, joka on luonut itselleen ja perheelleen murheettoman toimeentulon sekä täyttänyt velvollisuutensa tunnollisesti Jumalaa ja ihmisiä kohtaan.
Hänen sijaansa tuli hänen nuorempi veljensä, joka muutti olot laivassa siihen määrään, että kun New Yorkista palattiin Charlestowniin, muutimme siellä koko skansin miehistö pois etsimään toista alusta toisilla vesillä. Pääsyynä minun muuttooni tästä laivasta oli kuitenkin se, että seuraava matka olisi ollut Charlestownista Savannaan, johon luonnollisista syistä en ollenkaan halunnut mennä.
Charlestownissa oltuani viikon päivät otin erään kunnaritoverini kanssa pestin muutamaan rekatti-laivaan, joka oli matkalla Liverpooliin ja sieltä takaisin New Yorkiin. Mutta siinäkö minä jouduin vasta oikeaan ryöväriluolaan!
Matka Englantiin meni jotenkin mukiin. Mutta siellä karkasi kuusi parhainta miestä laivasta. Siinä oli muuten väkeä kaikenkaltaisista kansoista. Kapteeni oli amerikalais-irlantilainen, ensimmäinen perämies oli mexicolainen, toinen perämies saksalainen, kokki ranskalainen; matruuseista oli yksi italialainen, kaksi kreikkalaista, yksi turkkilainen, kolme englantilaista, yksi norjalainen, yksi ruotsalainen, kaksi tanskalaista sekä yksi, nimittäin minä, suomalainen, kaksi neekeriä, kaksi spanialaista, yksi portugalilainen ja vielä kuusi miestä, joiden kansallisuuden perille en päässyt. Meitä oli yhteensä kaksikymmentäneljä miestä keulassa.
Siinä oli, niinkuin jokainen hyvin arvaa, useinkin semmoinen kielten sekasotku, että tuskin enään mitään kieltä selvään puhuttiin ja ymmärrettiin.
Niinkuin jo mainitsin, meni matka Englantiin jota kuinkin, jos ei oteta lukuun tuon tuostakin tapahtuneita pieniä kahakoita, joissa ei pieniä verivammojakaan puuttunut.
Omistusoikeus oli tällä laivalla niin kurjalla kannalla, että, kumminkin mitä minuun tulee, en koko matkalla kertaakaan uskaltanut riisua vaatteita yltäni levolle mennessä, vielä vähemmän uskalsin laskea luotani valmiiksi ladattua revolveriani tahi muita puolustusaseita.