Vihdoin minun täytyi luvata pyytää kapteenilta heti eroa perämiehen virastani, ansaittua palkkaani ja tavaroitani, ja tulla heti takaisin, ja merkiksi otin sormuksen sormestani, painoin sen Mirjamin sormeen ja ryntäsin ulos, hypähdin portaitten edessä hevosen selkään ja ratsastin karahutin taakseni katsomatta, hindulaispalvelijan seuraamana, kunnes maatila oli nähtävistäni kadonnut metsän siimekseen.
Kyllähän minä jo todellakin haastelin asiasta kapteeni O'Brienille. Mutta hän nauroi koko minun jutulleni, eikä hän sitä paitsi voinut minulle eroa antaa, koska hän ei olisi siellä saanut toista luotettavaa perämiestä, jota paitsi hän ei olisi uskaltanut niin pitkälle ja vaivalloiselle retkelle lähteä. Ja ivaten hän nauroi: "Kyllä merivesi ja raitis ilma semmoiset hullutukset pian pois huuhtovat".
Ja kyllä ne näkyivät sen tekevänkin, samoin kuin ne monta muutakin onnen tarjousta ovat huuhtoneet. Turhaan sitten jäljestäpäin kaduin, etten silloin karannut laivasta ja mennyt hindulaiseksi maanviljelijäksi.
Helmikuun 20 päivänä lähdimme Kalkutasta. Hinaajalaiva veti meidät ulapalle, ja sinne ne jäivät monet hauskat muistot ja iloiset hetket, joita olin siellä viettänyt etelän lämpimän auringon alla hindulaisperheen keskuudessa, eikä liene mitään outoa siinä, että monta kertaa matkallamme kaipauksella tätä oloani muistelin.
Matkamme kului ilman mitään erinomaisia vastuksia. Ilmat olivat koko ajan erittäin kauniit; ei ollut myrskyjä eikä pahoja vastatuulia. Siirtolaisemme myöskin olivat hyvin rauhallisia ja kaikinpuolin tyytyväisiä uusissa oloissaan: Ja sopipa heidän niin ollakin, sillä eivätpä he olleet niin hyviin päiviin ennen tottuneet. He makasivat, söivät ja huvittelivat itsiään parhaimman taitonsa mukaan; ei tarvinnut heidän huolehtia maailman menoista mitään, saivat elää vaan niin kuin suloisinta paratiisin elämää.
Muutamia viikkoja laivassa oltua, rupesikin heistä näkymään, että he voivat erinomaisen hyvin, sillä laivaan tullessaan olivat heistä useimmat olleet laihoja kuin luurangot; mutta viikkojen kuluessa lihoivat he niin, että olivat kuin parhaat papualaisten syöttiläät. Monen kasvotkin alussa olivat oikein kuivettuneet ja ryppyiset, mutta lopulta kiilsivät ne jo lihavuudesta ja hyvinvoinnista kuin ruskea lakeerinahka.
Minä, joka olin muka hindulaisten kieltä oppimassa ollut ja vähän sitä oppinutkin, sain perämiehentoimeni ohessa myöskin pitää ylintä hoitoa heistä, josta toimesta minulle maksettiin 3 puntaa eli 75 Sm. lisämaksua. Minun velvollisuuteni siis oli pitää järjestystä heidän keskuudessaan sekä valvoa, että he saivat kaikki, mitä heille oli tulevaa, ja ettei latvan miehistö saanut millään tavalla sekaantua heidän asioihinsa eikä sopimattomasti heitä kohtaan käyttäytyä.
Tässä toimessani minä sain apumiehikseni kaksikymmentäviisi malajilaista, jotka ovat vaaleampi-ihoisia ja joita siellä pidetään jalompana rotuna. Heidät minä järjestin niin, että heistä aina oli yksi ison ja peräruuman vartijana ja toiset puolet välikannella järjestystä ja puhtautta valvomassa, kaksitoista miestä yöllä ja toiset päivällä. Kello 8 aamuin illoin oli vahtivuoro vaihtuva. Vanhin joukosta oli määrätty heidän ylipäälliköksi, joka taasen valvoi miestensä velvollisuuden täyttämistä ja illoin aamuin antoi minulle tarkat selvitykset kaikista tapauksista. Hänen oli määrä vain silloin tulla minua avuksi pyytämään, kun ei voinut itse seikoista suoriutua.
Tämä päällysmies oli palvellut 10 vuotta Intian sotaväessä ja osasi sentähden auttavasti englanninkieltä, joten hän oli minulle suurena apuna ja tulkkinakin jatkuvissa tapauksissa.
Kolme kertaa päivässä tein minä säännöllisesti tarkastusmatkan välikannella. Silloin olivat usein kovatkin kurituskeinot tarpeen vaatimat, voidakseni saada ylläpidetyksi likimainkaan ihmismäistä puhtautta ja järjestystä yleensä näiden metsäläisten tapoihin tottuneiden puolivillien ihmisten keskuudessa.