Ja kun tuohon ei tullut mitään vastausta, niin hän kysyi:
— Entä sinä? Rakastatko sinäkin minua?
Erkki laski hänet sylistään ja virkkoi:
— Oi, taivaallinen Isä, anna minulle, palvelijallesi, anteeksi, että tämän tytön tähden, joka on vain ihminen, usein olen unohtanut sinut. Anna anteeksi, että rakkaus häneen sinua rukoillessanikin on hämmentänyt tunteitani.
Erkki ei ollut sitä mieltä, että maallinen rakkaus olisi kielletty papilta enemmän kuin maallikoltakaan, eikä hän sitäkään vaatinut, että rakkaudessa "järkevyys" ja maltillisuus olisi pääasiana. Sitä hän vain ei olisi saattanut uskoa, että se voi tuntua näin suloiselta ja… miltei taivaalliselta.
— Ehkä Jumala täten on tahtonut antaa meille hämärän aavistuksen omasta äärettömästä rakkaudestansa, lohdutteli Stella häntä lempeästi.
Ja ikäänkuin nämä sanat olisivat muuttaneet hänen mielensä, Erkki nyt vasta vastasi:
— Minäkin rakastan sinua.
Yksinkertaiset sanat, jotka eivät koskaan jää vanhanaikaisiksi; ikuisesti uudet sanat, jotka soivat suloisesti korvissamme. Oi, kuinka paljon ne sisältävätkään, yksinkertaisuudestaan huolimatta!
Pitkään aikaan he eivät puhuneet mitään, ainoastaan itkivät. Erkin kyyneleet tippuivat Stellan kaulalle ja Erkin poski oli kostea Stellan kyynelistä.