— Tarkoitat kai, että jompikumpi kuitenkin tulee kärsimään ja kysyt, miksi sen juuri pitää olla minä?
— Sitä minä juuri tarkoitan. Tässä asiassa sinulla näkyy olevan niin kankea käsityskyky kuin konsanaan koulupojalla. Oikein tyrkyttämällä olen saanut sinut ymmärtämään.
— Ehkä olisikin minulle parasta, etten ymmärtäisi näinkään paljon.
— Vielä yksi asia, Emil. Hän on syvästi loukannut sinua, sanoen sellaista, jota en luule yhdenkään naisen vielä sinulle sanoneen. Eikö sinussa ensinkään ole ylpeyttä? Voitko olla siitä mitään piittaamatta? Ja eikö kostonhimo ollenkaan sinua viehätä?
Huomaamme, että tähän asti kätkössä olleet pahat intohimot yhtäkkiä olivat muuttaneet Emilian viekkaaksi ja pahajuoniseksi naiseksi. Viisaasti hän oli jättänyt viimeksilausutut sanat lopuksi, koska tunsi veljensä jotensakin turhamieliseksi ja siis oli syytä yllyttää hänen ylpeyttään, ellei muuten saisi häntä mukautumaan.
Nämä sanat tekivät v. Assariin tarkoitetun vaikutuksen, mutta kuitenkin hän ei vastannut mitään, huokasi vain syvään. Emilia jatkoi:
— Huomenna puhutaan asiasta vielä. Lienee parasta että nyt jätät minut.
Sattuikin niin onnellisesti, että keskustelu päättyi, juuri kun Emilian sanat olivat tehokkaimmin vaikuttaneet, mutta tämä ei tapahtunut hänen ansiostaan, niin älykäs kuin hän muuten olikin. Asian laita oli suoraan sanoen niin, että hän näki Haraldin vilkaisevan häneen ja toivoi hänen tulevan hänelle jotain puhumaan.
Niin kävikin. Harald katseli häntä tutkien ja sanoi:
— Onpa täällä Suomessa harvinaista nähdä veljen ja sisaren keskinäiset välit näin hyviksi. Teidät voisi luulla kihloissa olevaksi pariksi.