Yleensä lääketieteen oppilaat ovat iloisempaa ja vallattomampaa väkeä kuin olisi syytä odottaa ihmisiltä, jotka antautuvat niin vaikeaan, tärkeään ja miltei surkeaan toimeen. Sellainen oli tohtori Thalbergkin nuoremmalla ijällään ollut, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä olemasta tunteellisimpia, vilpittömimpiä ja jaloimpia miehiä maailmassa. Leikillisyyttä ja vakavuutta voi näet kyllä esiintyä samassa henkilössä.
Lääketieteen kandidaattina ollessaan Kustaa Thalbergin päähän pälkähti kerran pistäytyä Suomea katselemaan ja tämä maa tuntui hänestä hyvin kummalliselta ja tarunomaiselta.
Täällä hän sai nähdä tytön, joka häntä miellytti. Tyttö oli köyhä sekä alhaista sukua, mutta hyvä ja kaunis. Romantillinen kun oli, Thalberg ei vaatinutkaan enempää. Heidän suhteensa ei venynyt pitkiin, hän rakasti tyttöä ja tyttö häntä. He menivät kohta naimisiin, vaikka hänellä ei ollut mitään virkaa eikä rahoja, tuskin enemmän kuin ne, mitkä olivat hänen taskussaan. Tyttö seurasi häntä, jättäen isänmaansa, sukulaiset ja ystävät, ottaaksensa osaa hänen suruihinsa ja iloihinsa. Tosin heidän toimeentulonsa ensimäisinä kahtena vuotena oli jotensakin vaikeaa, mutta elettiin sitä kuitenkin pahanpäiväisesti, niin ettei ollut erityistä puutettakaan. Ruotsalainen sananparsi kyllä sanoo, että "kun köyhyys astuu sisään ovesta, lentää rakkaus ulos ikkunasta", mutta voidaanhan sanoa päinvastoinkin, että "kun rakkaus astuu sisään ikkunasta, lentää köyhyys ulos ovesta."
Kesti jokseenkin kauan, ennenkuin Suomessa olevat sukulaiset saivat tiedon perheen lisääntymisestä. Ainakin kului neljä vuotta, ennenkuin tohtorin anoppi suureksi ilokseen sai kantaa iso-äidin nimeä. Vuotta ennen oli hänen tyttärensä käynyt Suomessa eikä siis voisi tulla kysymykseenkään, että hän jälleen näin pian tulisi käymään, vaikka mummo olisikin halusta nähnyt tyttärensäpojan, jonka syntymistä hän niin sydämestään oli toivonut. Hän oli torunut tytärtäkin siitä, ettei tällä ollut lasta, jota hän olisi saanut hemmotella.
Muuten tämä mummo oli hyvin kummallinen ja itsepäinen ihminen. Hän ei ollut koskaan käynyt kotipitäjäänsä ulompana eikä olisi sieltä liikkunut, vaikka hänelle olisi luvattu mitä tahansa. Sen hänen tyttärensä kyllä tiesi, eikä nytkään kutsunut häntä luokseen, koska ei tahtonut eukkoa suotta kiusata.
Haraldin ollessa viiden vuoden ikäinen, kuoli hänen hyvä isänsä. Surevalla leskellä ei enää ollut mitään, joka olisi sitonut hänet tähän vieraaseen maahan ja hän muutti siis takaisin Suomeen.
Varoja hänelle kumminkin oli jäänyt sen verran, että ne riittivät pojan kasvatukseen. Aikaa voittaen tästä tuli ensin ylioppilas ja sitten maisteri. Tosin hänelle ei koskaan annettu ylen korkeita arvolauseita, koska hän oli luonteeltaan jotenkin miettiväinen, jota moni pitää laiskuutena. Poikanulikkana hän kerran oli saanut nuhteita opettajaltansa siitä, ettei hän, jolla oli nim hyvä pää, koulussa jättänyt kaikkia toverejansa jälkeensä. — Minun mielestäni, vastasi poika rohkeasti, sen, jolla on hyvä pää, on vaikeampi pysytellä heidän rinnallaan kuin päästä luokalla heidän ohitsensa. — Tästä vastauksesta opettaja huomasi hänellä olevan hyvän sydämen, eikä enää häntä torunut.
Haraldin käydessä kahtakymmentä oli hänen mummonsa jo kuollut ja äiti, joka kauvan oli ollut kivulloinen, myös muuttanut manalan majoihin. Kuolinvuoteellaan hän antoi pojalle kirjeen, jota hän ei saisi avata ennenkuin olisi viisikolmatta täyttänyt. Holhoojaa ei hän ensinkään määrännyt hänelle, mutta hän itse valitsi sellaisen, jolle uskoi omaisuuden muuttamisen rahaksi ja jolle antoi kirjeen talletettavaksi. Niin nuori kuin olikin, hän kuitenkin tiesi, että ihminen on heikko ja olisi siis voinut tapahtua, että hän ennen äidin määräämää aikaa olisi avannut kirjeen.
Ottaaksensa vastaan tuon kirjeen sekä sen vähän, mitä hänen perinnöstään vielä oli jälellä, hän nyt oli matkustanut pääkaupunkiin.
Uudenvuodenaattona hän koputti pastori Ortmanin ovelle ja tapasi tämän salissa Stellan ja Reginan seurassa. He istuivat juuri syömässä riisiryynipuuroa, sillä niin patriarkaaliset tavat täällä vielä oli, että Reginakin tällaisina juhlapäivinä sai istua samassa pöydässä herrasväen kanssa.