— Samanko katon alle kuin vapaaherra?
— Sinne juuri.
— Viet minut sinne, jota kaikista paikoista maan päällä eniten kammoon. Mutta näytäthän niin voimakkaalta, tyyneltä ja luottamusta herättävältä, että uskallan seurata minne tahansa vietkin… Mutta tämä tässä, mitenkä hänen käy?
— Hänet teljeän tänne… kuitenkin vain huomiseksi.
— Se on oikein, ettette häntä kauvemmin kiusaa. Sillä näistä kahdesta hänellä kuitenkin oli laupiaampi sydän.
— Voi, älkää jättäkö minua tänne, rukoili v. Nit, joka jo oli vironnut pyörryksistänsä, ehkä ei yksikään ihminen enään tule täällä käymään, niin että minun täytyy kuolla tänne nälkään. Ja jos pidätte sananne ja tulettekin huomenna minua noutamaan, niin ajatelkaa, että yksi ainoa yökin on täällä kauhea. Varmaankin se minut tappaisi.
— Yhteisen turvallisuutemme tähden sinun täytyy jäädä yhdeksi yöksi tähän huoneeseen, jossa oman turvallisuutesi takia annoit toisen ihmisen sekä yöt että päivät kitua monta kauheaa vuotta. Teenkö mielestäsi sinulle mitään vääryyttä?
Herra v. Nit yritti pyrkiä pakoon, mutta Harald sen huomasi ja lyödä läimähytti häntä olkapäälle, jotta lyhyt ja paksu mies meni miltei kaksinkerroin, huutaen surkeita äänellä:
— Älkää minua pahoin pidelkö, olenhan tykkänään teidän vallassanne. Minä olen vanha ja aseeton, te nuori, väkevä ja aseellinen. Taistelu ei voisi tulla kysymykseenkään.
Säästääksensä v. Nitiä ryhtymästä useampiin karkuyrityksiin, Harald siirsi oven eteen tuolin ja asettui sille istumaan. Herra v. Nit huomasi, ettei tässä auttanut mikään ja sanoi: