— Ovatko nämä nyt kyllin ohuita ja tarpeeksi vinoon leikatuita? kysyi hän.
— Kelpaavathan nuo, vastasi Regina asiantuntijan tavalla.
— Niitä ei saisi sanoa kuutioiksi, vaan viipaleiksi, huomautti Stella.
— Ainakin keittokirjoissa niitä sellaisiksi nimitetään ja samoin keittiöissäkin.
— Vai niin, vastasi Stella hiukan nolostuneena, mutta nähdessään, kuinka Regina oli olevinaan mahtava, hän purskahti sydämelliseen nauruun.
— Ellen pitäisi niin paljon Stella neidistä niin todellakin suuttuisin.
— Oikein minä pelkäisin, jos Regina vihastuisi. Muistan kyllä, kuinka ensi päivinä ajattelin, teidän ollessanne vielä niin äreä: kunpa ei tuo vain tosissaan minuun vihastuisi! Nyt ei enään ole syytä näin ajatella, koska en vielä ole nähnyt teitä vihan vimmassa.
— Niin, myöntää täytyy, etten ensi aluksi oikein tahtonut teitä sietää, kun te silloin puhuitte niin kummallista kieltäkin. Ja ajattelin minä pastoriakin: mitähän ihmiset rupeaisivat sanomaan, kun hän on ottanut taloonsa näin nuoren tytön? Mutta en ole kuullut seurakuntalaisten sanovan siitä muuta kuin hyvää; ovat kai ymmärtäneet, että pastori on sen tehnyt Jumalan-pelosta ja ihmisrakkaudesta ja ovat vielä entistään runsaammin tuoneet hänelle ruokavaroja ja muita tuomisia. Näkyvät ajatelleen, että ken holhoo turvatonta, häntä ovat myös hänen lähimäisensä velvolliset auttamaan.
Oli vielä tärkeämpikin syy, jonka johdosta Regina ei ensi aluksi sietänyt Stellaa. Hän näet pelkäsi tämän jollain tavalla sekaantuvan hänen emännöitsijäntoimiinsa ja anastavan häneltä vallan. Mutta kun hän huomasi, että Stella päinvastoin näkyi pyrkivän hänen suosioonsa ja sitäpaitsi joutohetkinään sekä keittiössä että kanakopissa ja vielä muuallakin koetti kaikin tavoin olla hänelle avuksi, ottaen hänen neuvoistaan vaarin, niin hän pian jopa mielistyikin tyttöön.
— Kumpi on Stella neidistä parempi: suurustaa turkinpavut maidolla, vaiko vedellä?