— Näetkö, mitä minulla on tässä? sanoi Harald ja veti esille laatikon, jossa oli kitara.
— Oikeinpa Stella arvasi, koska näytät osaavan tuotakin soittaa.
Tarkoitatko, että hän ensi aluksi saisi tämän lainaksi?
— Joksikin ajaksi vain, vastasi Harald hymyillen. Pastori ymmärsi, mitä hän tarkoitti ja nyökkäsi myöntäen päätään.
Samaan aikaan tytötkin hiljakseen pakinoivat keskenänsä. Siihen otti tuon tuostakin osaa rouva Orrberg, jonka huone oli aivan Irenen huoneen vieressä ja jolla oli tapana aina illallisen syötyä keventää talouspuuhista ja piikojen huolimattomuudesta väsynyttä mieltään, kertomalla milloin niistä, milloin nuoruutensa ajoista. Toisinaan hänellä kuitenkin oli hauskempaakin tarjottavatta, koska hän oli vähinsä lueskellut ja vieläkin sunnuntai-iltapäivisin lueskeli romaaneja, vaikka ei kerrallaan saanut monta sivua luetuksi, niin että yhden kirjan lukeminen joskus kesti kokonaisen vuoden.
— Vai sinisessä kamarissa sinä tuletkin nukkumaan, sanoi Irene — ja ihan yksin.
— Luuletko minun pelkäävän? vastasi Stella. Onhan sinun ja minun huoneeni välinen ovi avoinna ja vielä ovi rouva Orrberginkin huoneeseen.
— Tarkoitatte kai vapaaherrattaren huonetta, huomautti rouva Orrberg, joka oli hyvin arka vapaasukuisen herrasväkensä arvosta ja piti sitä loukkauksena, kun Stella oli sanonut "minun huoneeni". Eikä hän vielä ollut oikein selvillä siitä, miltä kannalta Irenen tuttavallinen suhde Stellaan olisi käsitettävä.
— Mutta entä jos sänkyvaatteet olisivat nihkeitä, niin että voisit kylmettyä, Stella hyvä! Anna minun maata siellä, minä olen kestävämpi.
— Niinkö luulet, vastasi Stella hymähtäen. Et siis näy muistavan kaikkia niitä vaivoja, joista olen sinulle kertonut ja kuinka kaikin puolin olen saanut kärsiä. Sellaiseen minä olen paremmin tottunut kuin sinä, jatkoi hän, hiukan ylvästellen muistoistaan, jotka muutoin tavallisesti saattoivat hänet murheelliseksi.
— Mitä turhia te kinastelette! Eikö neiti Irenen ole parasta maata omassa sängyssään pikku Ulla neidin kanssa ja Stella neidin siellä, missä hänelle on sija valmistettu. Kun minä olen pitänyt siitä huolen, ei kenenkään tarvitse pelätä nihkeitä liinavaatteita.