— No, mitä hän siis ennusti sinulle?
— Otettuaan käsille kummallisen koneen, jossa piikit olivat olevinaan tähtiä, hän meidän ollessamme kahdenkesken ryhtyi minulle ennustamaan: "Stella, sinä tähtien tytär, hän puhui; täällä maan päällä kohtaavat sinua monet vaarat, joita tähdet sallivat sinun torjua. Niin, näenpä että olet pääsevä niistä kaikista. Myrskystä ja sekasorrosta olet pääsevä tyyneen satamaan. Elleivät tähdet sinua suojelisi, olisi sinulla syytä pelätä asumatonta seutua, harmaata linnaa ja kolmihaaraista haarukkaa". Näin hän puhui ja minä otin hänen ennustuksensa enemmän huomiooni kuin muiden, jotka myös tähdistä olivat minulle aivan toista ennustaneet. Sillä hän piti minusta ja oli niin vakava ja synkkä… Ja onpa hänen ennustuksensa tuosta asumattomasta seudusta jo käynyt toteen… se oli suo, johon vajosin. Ja muistellessani Giuseppen ennustusta, olen myös pelännyt Ristilää, jota nimitänkin harmaaksi linnaksi. Ja nähdessäni nyt tämän tienristeyksen, se muistuttaa minulle kolmihaarukkaa.
Kuten jo kerroimme, oli se yksi pastorin heikkoja puolia, ettei hänkään täydellisesti voinut olla luottamatta aavistuksiin ja muihin sellaisiin. Stellan kertomus ja vielä enemmän hänen johtopäätöksensä ja pelkonsa tekivät siis häneen kamalan vaikutuksen ja hellästi hän veti tytön puoleensa, ikäänkuin häntä suojellaksensa.
Samassa pamahti pyssynlaukaus ja Stellan hento vartalo nojautui raskaasti häntä vastaan.
— Tuohon sattui, kuiskasi tyttö heikosti — katsokaa, tuohon.
Kuului nopeasti poistuvia askeleita, mutta niistä pastori ei nyt joutanut huolimaan.
— Painakaa kätenne tähän, pyysi Stella.
Hän pisti kätensä hänen kappansa alle ja lämmin verivirta sai sen heti punaiseksi.
Verenvuotoa estääksensä hän painoi kätensä lujasti haavalle ja ilokseen huomasi, että se lakkasi vuotamasta. Sitten nosti hän tytön syliinsä ja alkoi varovasti kantaa kotiin päin. Kysymykseensä, tekikö tyttöön kovasti kipeätä, hän ei saanut vastausta ja rientäen hän pian oli saapunut kotiin, jossa laski rakkaan taakkansa tytön omaan vuoteeseen.
Sitten hän heti pani noutamaan lukkaria, joka oli seudun ainoa haavalääkäri, ja vaikka tämän taito olikin hyvin epätietoinen, hän kuitenkin päätti jättää sairaan toistaiseksi hänen hoidettavaksensa. Sillä välin hän vanhan Reginan avulla hyvin varovasti koetti riisua Stellan yltä vaatteet, kastaen vedellä hänen ohimoitaan ja käyttäen kaikellaisia pieniä kotilääkkeitä, joista ei ainakaan ollut vahinkoa, elleivät suuresti auttaneetkaan. Kaikki heidän puuhansa olivat kuitenkin pastorin mielestä aivan turhia nyt, kun jokainen silmänräpäys oli kallis.