Uuden lisätyn virsikirjan toimitti (vuosien 1610 ja 1614 välillä) Maskun kirkkoherra Hemminki Henrikinpoika, Maskusta syntyisin ja tunnettu nimellä ”Maskun herra Hemminki” († 1618 ja 1620 välillä). Sitä tuli monta eri laitosta, mutta pääasiallisesti suomalainen virsikirja senjälkeen pysyi muuttumattomana 17:nnen vuosisadan loppuun asti. Paitsi sitä on Hemminki suomentanut erään katolis-aikaisen virsikokoelman, Piae Cantiones, nimellä: Vanhain Suomen maan piispain ja kircon esimiesten Latinankielised laulud Suomexi käätyd (1616). Kaikkiansa on Hemminki jättänyt jälkeensä vähän kolmatta sataa virttä, joista suurin osa on käännöksiä (enimmiten latinasta), vähempi osa omatekoisia. Hänessä havaitaan yleensä mielikuvitusta ja tunnetta, kieli on rikasta ja elävää ja mielellään hän käyttää vanhan runouden kaunistuskeinoja, alkusointua ja kertoa; mutta kielellinen muoto ja runomitta ovat hänenkin virsissään vielä varsin vaillinaiset. Jaakko Suomalaisen ja Hemmingin kautta Turun murre katkonaisine sananmuotoineen sai virsikirjassa vallan; samoin loppusointukin nyt tuli Suomen runouteen.
[§ 16. Suorasanaista kirjallisuutta.]
Tämän aikakauden loppupuolella ilmestyi piispa Eerik Sorolaisen eli Ericus Erici’n Postilla, kaksi osaa, 1621 ja 1625, joka todistaa tekijänsä laveata oppia ja hyvää kirjallista kykyä. Eerik Sorolainen († 1625), tunnettu sen ajan valtiollisestakin historiasta, on vielä mainittava etevimpänä jäsenenä siinä kahdeksan-miehisessä toimituskunnassa, joka asetettiin v. 1602 Raamatun suomentamista varten. Näyttääpä siltä, kuin kääntäjät olisivat saaneet suurimman osan työstänsä suoritetuksi; mutta vasta seuraavalla aikakaudella (1642) Raamatun suomennos lopullisesti valmistui (vrt. § 18).
Samaan aikaan Liungi Tuomaanpoika suomensi Kuningas Kristoferin Maanlain (1602) ja Kaupunginlain (1609). Hän ryhtyi mainittuun työhön kuningas Kaarlo IX:nen kehoituksesta, ja suomennosta ruvettiinkin jo painamaan; mutta painaminen keskeytyi kuninkaan kuoltua.
Lisäys. Jo samana vuonna, kuin Agricolan Uusi Testamentti tuli julkisuuteen (1548), oli Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra, Martti, kääntänyt Kristoferin Maanlain suomeksi; mutta tämä teos ei tullut koskaan painetuksi. – Liungi Tuomaanpoika syntyi Limingassa, jossa isä oli kirkkoherrana, oli loppu-iällänsä Perä-Pohjan provastina ja kirkkoherrana Kalajoella ja kuoli valtiopäivämiehenä Nyköping’issä vuonna 1611 ”Lainlukijana” Liungi Tuomaanpoika monta vuotta kirkollisen virkansa ohessa toimitti tuomarin tehtäviä Pohjanmaalla, ja Nuijasodan metelisinä aikoina hän usein oli talonpoikien asiamiehenä, valvoen heidän etuansa sekä Kaarlo herttuan luona että keskusteluissa Arvid Stålarm’in kanssa. Hän on paitsi sitä kirjoittanut ruotsinkielisen kertomuksen Nuijasodasta, joka vasta meidän aikoinamme on tullut painetuksi.
Mainitsemista ansaitsevat tältä ajalta vielä ensimmäiset Suomen historiaa koskevat teokset, piispa Paavali Juusten’iin († 1576) Acta legationis Muscoviticae (kertomus lähetyksestä Moskovaan, painettiin vasta 1775) ja erittäinkin hänen kirjoittamansa Chronicon episcoporum Finlandensium (Ajantieto Suomen piispoista), jonka Porthan sittemmin laski perustukseksi historiallisille tutkimuksilleen. Paavali Juusten esiintyi myös suomenkielisenä kirjailijana hengellisen kirjallisuuden alalla.
[Neljäs aikakausi.]
Suomen yliopiston perustamisesta Ison-vihan loppuun asti vv. 1640–1721.
[§ 17. Yleinen katsaus.]
Turun yliopiston perustaminen vuonna 1640 ja samaan aikaan tapahtunut Suomen hallinnollisten ja kirkollisten asiain tarkempi järjestäminen muutti monessa suhteessa meidän maan sivistys-olot. Yliopisto levitti tieteellisyyttä ja sivistystä; mutta sen ohessa tuli Suomeen paljo Ruotsalaisia sekä yliopistoon että hallintovirkoihin, ja Ruotsin sen-aikuinen mahtavuus kohotti muutoinkin ruotsalaisen kansallisuuden arvoa suomalaisen rinnalla. Sekä siitä syystä että käytöllisen hyödyn vuoksi Suomenmaan korkeammat säädyt yhä enemmin koettivat perehtyä Ruotsin kieleen, ja mainittu kieli rupesi yhä laajemmalle tunkeutumaan keskuus-elämään. Ei ainoastaan aateliset, vaan myös papit ja porvarit, vieläpä varakkaat talollisetkin hankkivat lapsillensa tilaisuutta oppia tuota valtakunnan pääkieltä. Kristiina kuningattaren koulujärjestyksen johdosta sai Ruotsin kieli Suomenmaan oppilaitoksissakin tärkeän sijan. Suomalaisuuden syrjäytyminen huomataan sukunimistäkin. Siltä ajalta ovat enimmät noista meidän maassa niin yleisistä latinan- ja kreikanperäisistä, us- ja ander-päätteisistä nimistä; sitten, ruotsalaisuuden yhä varttuessa, sukunimet tavallisesti saivat ruotsalaisen muodon[7]. Mutta toiselta puolen Suomalaisten osallisuus Ruotsin sotamaineessa loi valonsa meidänkin kansaamme ja virkisti kansallistuntoa. Niin esim. Johannes Paulinus (aateloittuna Lillienstedt) innokkaana lauloi Suomalaisten urostöitä kreikankielisessä runoelmassa (”Suomen kunnia” 1678). Että suomalaisuus tällä aikakaudella vielä pysyi jokseenkin vankkana, sen todistaa tänne muuttaneiden muukalaisten pikainen mukaantuminen Suomen kansallisiin oloihin. Piispa Eskil Petraeus, joka 35 vuoden iällä tuli Ruotsista Suomeen, perehtyi kieleemme siihen määrään, että toimitti ensimmäisen tunnetun Suomen kieliopin ja johti Raamatun-käännöksen lopullista suoritustyötä. Vasta Ison-vihan jälkeen Suomenmaan sivistyneet rupesivat varsinaisesti ruotsalaistumaan. Korkeamman opin kannattajana tälläkin aikakaudella pysyi latinankieli.