Uskonpuhdistuksen seurauksena oli kaikkialla kansan kielen kohoaminen suurempaan arvoon, kun sitä ruvettiin käyttämään jumalanpalveluksessa ja kansaa varten toimitettiin Raamatun käännöksiä ja hengellistä kirjallisuutta. Niin tapahtui Suomessakin, ja suomenkielisen kirjallisuuden alku oli täällä uskonpuhdistuksen ensimmäisiä hedelmiä. Suomen kirjallisuuden perustaja oli Mikael Agricola. Hän syntyi köyhän kalastajan poikana Torsby’ssä Pernan pitäjässä Uudellamaalla noin vuonna 1508, kävi koulua Viipurissa, tuli piispa Skytte’n käsikirjuriksi ja lähetettiin hänen toimestaan muutamien muiden nuorten miesten kanssa Wittenberg’iin, jossa kuunteli Luther’in ja Melanchthon’in opetusta sekä saavutti maisterin arvon. Sitten Agricola tuli Turun koulun rehtoriksi, virkaa-tekeväksi piispaksi ja vihdoin Turun piispaksi (1554–1557). Hän määrättiin rauhan sovittajana Moskovaan lähtemään ja kuoli paluumatkalla Kyrönniemellä nykyisessä Kuolemajarven pitäjässä lähellä Viipuria 1557 sekä haudattiin Viipurin tuomiokirkkoon.
Väsymättömällä työllä ja innolla Agricola koetti edistää elämänsä päätehtävää, uuden opin levittämistä Suomen kansaan omakielisen kirjallisuuden avulla. Hänellä on se ikuinen ansio, että hän ensiksi taivutti Suomen kielen kirjallisuudessa täytettäväksi, joka siihen aikaan, kielen vielä viljelemättömänä ollessa, ei ollut aivan helppo tehtävä. ”Kylle se cule Somen kielen, joca ymmerdhe caickein mielen”, vakuutti Agricola Rukouskirjansa alkulauseessa niille, jotka oudoksuivat Suomen kielen käyttämistä hengellisellä alalla. Agricola aloitti kirjallisen toimensa Aapiskirjalla (luultavasti 1542); mutta hänen tärkein teoksensa on Uuden Testamentin suomennos, johon hän jo Wittenberg’issä oli ryhtynyt ja joka häneltä valmistui 1542, vaan ei ilmestynyt ennen kuin 1548. Hänen toimestaan julkaistiin vielä: Rukouskirja, Käsikirja, Messu, Psaltari ja muita kappaleita Vanhasta Testamentista, joista viimeiset tulivat ulos 1552. Kaikki nämä kirjat painettiin Tukholmassa, koska Suomessa siihen aikaan ei ollut mitään kirjapainoa. Ne tarkoittivat etupäässä pappien sivistystä, koska nämä yleensä olivat sangen tietämättömiä; muutamat eivät osanneet latinaakaan, joka siihen aikaan oli välttämättömänä sivistyksen välikappaleena. Että Agricola heitä varten toimitti kirjansa suomeksi eikä ruotsiksi, todistaa pappien sen-aikuista suomenkielisyyttä. – Agricolan kieli on pääasiallisesti Turun murretta, mutta sisältää kuitenkin paljon itäsuomalaisiakin aineksia, arvattavasti Viipurin murteen vaikutuksesta (refleksiivimuotoja, akkusatiivit ”meidät” ja ”teidät” y. m.).
Lisäys 1. Agricolan teokset ovat: Abc-kiria ennen vuotta 1543 (?); Rucouskiria, jossa paitsi rukouksia on muutakin, esm. almanakka ja muutamia lukuja evankeliumeista, 1544; Se Usi Testamenti 1548; Käsikiria castesta ia muista Christikunnan menoista ja Messu eli Herran echtolinen 1549; Psaltari ja Veisut ja Ennustoxet Mosesen laista ia Prophetista uloshaetut 1551; Ne Prophetat Haggai, Sacharia ia Maleachi 1552 ynnä otteita Moseksen laista. Paitsi näitä mainitaan Agricolan teosten joukossa, Aapiskirjan jälkeen, Alcuoppi uscohon eli Katkismus; mutta näillä nimityksillä tarkoitetaan luultavasti Aapiskirjaa. – Suomennostyössä Agricola osittain käytti oppilaittensa apua, joiden työtä hän itse korjasi. Teostensa esipuheisiin hän välistä pani tietoja muistakin kuin hengellisistä asioista; niin hän esim. Psaltarin alkulauseessa puhuu Muinais-Suomalaisten jumalista.
Näytteenä Agricolan kielestä ja kirjoitustavasta olkoon Isä-meidän hänen Aapiskirjastaan:
Ise meinen (meiden?), ioca olet taiuasa. Pyhetty olkon sinun nimmes. Lehestulkon sinun waldacunnas. Olcon sinun tactos niin maasa quin on taiuassa. Anna miele (meile) tenepeiuen, meiden ioca-peiuenen leipen. Ia anna meiden syndinne andexi, ninquin me meiden welgolisten anname. Ia ele iodhatta meite kiusauxen. Mutta päste meite pahasta. Sille ette sinun on waldacunda, ia voima, ia cunnia ijancaikisesta ijancaikisehen. Amen.
Saksalaisen Seb. Münster’in saman-aikuisessa ”Cosmographey” nimisessä teoksessa (1544) on näin kuuluva suomennos Isä-meidän rukouksesta:
Isä meidhen ioko oledh taivahissa: pühettü olkohon siun nimesi: tulkohon siun waltakuntasi; olkohon siun tahtosi kuwin taivahissa nyn manpällä: meidhen iokapaiwen leipä anna meilen tänäpaiväne: ia anna anteixe meiden syndiä kuwin möe annamma meden vastahan rickoillen: ia älä sata meitä kiusauxen, mutta päästä meitä pahasta: Amen.
Lisäys 2. Paitsi Agricolan käännöstä on samalta ajalta vielä toinenkin Käsikirjan ja Messun suomennos, jonka toimittaja luultavasti oli Mathias (Johannis) Westh, Rauman kappalainen ja ”kaupunginpedagoogi”[6].
[§ 15. Hengellistä runoutta.]
Ensimmäisen suomalaisen virsikirjan toimittaja on Jaakko (Pietarinpoika) Suomalainen eli Finno. Hän oli luultavasti Länsi-Suomesta kotoisin, kävi Saksan yliopistoissa tietojansa täydentämässä ja tuli Turun koulun rehtoriksi 1568. Usean vuoden hän oli Räntämäen kirkkoherrana; samaan aikaan hänelle suotiin muitakin palkkaetuja; päästyänsä tällä tavoin vapaaksi koulutyöstä, Suomalainen toimitti muutamia kirkollisia kirjoja, joiden suorittamisen Johana III oli hänelle uskonut. Niiden joukossa oli ensimmäinen suomalainen virsikirja, joka ilmestyi noin 1580–1582. Se sisältää 99 virttä, joista 2 Agricolan tekemää. Enimmät ovat suomennoksia latinasta, saksasta tai ruotsista. Suomalaisen omat virret eivät osoita runollista lahjaa ja käännöksetkin ovat kankeita. Jaakko Suomalainen kuoli Turun koulun rehtorina ruttotautiin vuonna 1588.