RUNOJA
Suomen herääminen.
Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassain
Sua kohtaan rakkauden liekki, Suomi, armahain?
Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton,
Saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon?
Jospa rakkauden tuli sydämmissä hehkuis vaan,
Sydämmehen suljettuna ei se sietäis kahleitaan;
Ulos pyrkis kätköstänsä, valaisisi, lämmittäis,
Palo sammumaton kohta ympärillä välkähtäis.
Missä vastuksia kohtais, vastukset se voittaisi,
Epäjumalien kuvat poroksi se polttaisi;
Kuvat polttais muukalaiset, joita kansa kumartaa;
Tuolle puolen merta saisi tuhan tuuli hajottaa.
Mutta talven kylmyys vielä tätä kansaa vaivuttaa,
Pyhää tulta pyytää pohjan rajutuulet sammuttaa;
Vieras kieli, vieras mieli kansan ohjaajana on;
Päivän koite peitettynä viel' on yöhön kolkkohon.
Eikö sula talven hanki, valkene jo musta yö,
Valtaa vierasta jo murra kansalaisten into, työ?
Eikö toivon kirkas aamu koita sulle, armas maa,
Jolloin rakkauden liekki sydämmihin leimahtaa?
Vaan jo pimeyden valta sortuu, kevät tullut on;
Talven kahleet katkeavat heltehessä auringon;
Tulee lämmin, pian loistaa korvet kauneudessaan,
Vapaasti jo pian kaikuu kieli kaunis kotomaan.