Rauhan oraita.
Kyntäjä:
Mistä kuljit, neito nuori, kautta korpien?
Seuraa soreata lienet sinipiikojen,
Tahi mailta kaukaisilta toi sun tänne tiesi,
Raunioiksi rauennut kun oli kotiliesi. —
Tyttö:
Sinipiikoja en ole — tyttö turvaton,
Kodin armaan vainolainen hävittänyt on;
Muukalaisena en tullut maille rakkahille,
Ikävöiden elomaille pyrin entisille.
Tuolla, missä järven aalto nientä syleilee,
Ennenkuin se tyynehesen lahteen pakenee,
Oli ennen talo uljas — kiuas seisoo vielä;
Siellä synnyin, lasna kasvoin iloissani siellä.
Täällä, jossa vihannoiden pensaat rehottaa,
Näkyi ennen avaralta kaunis viljamaa;
Murehesta sydän murtuu tuota muistellessa,
Onnen aikaa kodissani tässä muinaisessa.
Tuli tuima vainon aika, veljet kaatuivat,
Julman vihollisen miekka surmas vanhemmat.
Minut vietiin orjuutehen maalle vierahalle,
— Ihme, etten sortunut ma kohtaloni alle.
Kaipuu syvä sydämeni minut tänne toi;
Miten pääsin, vaarat vältin, selittää en voi.
Kaiho synkkä kumppanina matkallani mulla,
Herran apu johtajana; niin ma taisin tulla.