Sama juhla yhteen liittää monen uljaan sotilaan
Sekä mustakiharaisen neidon kuuman Persianmaan.
Ruhtinattarelle raikuu juhlakööri neitojen,
Morsianta tervehtivät riemuäänin laulaen:
"Vihan, vainon veriruusuist' armas nousi aamunkoi,
Kansojen tää lemmenliitto päivän uuden meille toi!"
Niin he laulaa. Juhlass' yhtyy tuhansien riemastus,
Idän tunteet hehkuvaiset, Hellaan tyyni jalous.
Kuusen alla.
"Armas Anna, huolet heitä!
Kaukomaille lähden pois.
Köyhyys erottaapi meitä;
Mut jos sulhos kultaa tois,
Rikkaus kaikk' esteet poistais,
Onnen tähti meille loistais."
Niin hän lausui. Toivo hohtaa
Silmäst' Antin, totinen.
Sama toivo häntä kohtaa
Katsehesta neitosen.
Anna uskollisin mielin
Hälle vastaa, hellin kielin:
"Katso kuusta vieressämme:
Ainiaan se vihannoi;
Kuvatkoon se lempeämme,
Jot' ei talvi murtaa voi!
Aina olkoon, niinkuin kuusi,
Lempemmekin tuore, uusi!"
Antti läksi. Vuodet vaipui
Ajan virtaan nopeaan,
Verkalleen vaan onni taipui
Hälle suomaan lahjojaan.
Vihdoin kultaa saatuansa
Palajaa hän kotiansa.